Justus oli hetkeä aiemmin saanut luettua loppuun ensimmäisen kappaleen Valtakunnan historiasta, kun hän huomasi vierellään vieraan miehen. Miehen päällä oli löysä sinivihreä kaapu, joka oli kiristetty vyötärön ympärille hopeisella köydellä. Vartijoiden tai Arkkitehtien symboleja hän ei löytänyt vaatteesta. "Päivää, voinko auttaa Sinua jotenkin?", -Justus kysyi mieheltä. Mies kääntyi hänen puoleensa ja vastasi: "Hei Justus. Oletko löytänyt vastauksia vai oletko täällä vain kuluttamassa aikaa?". Justus epäröi hetken. Hänellä ei ollut selkeää käsitystä siitä, mitä hän oli etsimässä. Vahva tunne siitä, että uusi sota oli alkamassa vaivasi häntä ja hän toivoi, että historiallisten tapahtumien kertaaminen antaisi hänelle jotain ajatuksia siitä, mistä kriisi oli lähtöisin ja miten sen voisi parhaiten ratkaista. "Taidan olla vain kuluttamassa aikaani." -Justus vastasi miehelle. "En ole vielä löytänyt valoa tunnelin päästä. Etsin jotain, mutta en tiedä mitä. Toivoin, että vanhojen kronikoiden tutkimisesta olisi hyötyä. Jos osaat auttaa minua selvittämään ajatuksiani, niin olisin hyvin kiitollinen" -Justus jatkoi.
"Olen tullut tapaamaan sinua Justus. Veljeskunta, joka alkujaan perusti Vartijoiden järjestön, lähetti minut luoksesi. Miten hyvin tunnet Vartijoiden historian ja tiedätkö, miten pitkälle sen juuret ulottuvat? Minulla saattaa olla vastauksia kysymyksiisi, mutta sinun on ensin kirkastettava itsellesi se, mitä olet etsimässä. Olet tervetullut Veljeskuntamme luostariin, mutta sinne on pitkä matka ja sinun tulee varata reilusti aikaa opinnoillesi. Esimiehellesi olen jo lähettänyt toiveen vapauttaa sinut määräaikaisesti palveluksesta." -mies vastasi. Munkin sanat jäivät pyörimään Justuksen ajatuksiin. Veljeskunta, johon hän viittasi, oli osa järjestöä, johon hän itse kuului. Munkit, jotka olivat tallentaneet Läntisen Valtakunnan historiaa ensimmäisten ihmisten ajoilta asti, olivat olleet merkittävä tekijä tapahtumissa, joiden seurauksena Vartijoiden järjestö oli perustettu. Alkujaan munkkien tehtävänä oli ollut oikeuden jakaminen ja tiedon tallentaminen. Myöhemmin heille siirtyi monia muitakin tehtäviä, kunnes ensimmäisen tasavallaan aikana, yliopisto ja politiikka oli erotettu omiksi instituutioiksi ja munkit hajaantuivat uusien tehtävien äärelle. Osa munkeista oli silti säilyttänyt vanhat perinteensä ja heillä oli vieläkin joitain satoja jäseniä, ympäri Läntistä Valtakuntaa. Miksi yksi munkeista oli lähetetty hänen luokseen ja pyysi nyt häntä mukaansa?
Munkki keskeytti Justuksen ajatuksen kysyen: "Tiedätkö mitä Laakson ihmiset tekivät ensimmäisen yhteisön hajoamisen jälkeen? Aiemmin heillä oli ollut kaksi päällikköä, jotka tasapainottivat vallankäyttöä. Nyt, kun jäljellä oli enää yksi johtaja, Margiis hajotti vanhan neuvoston. Hän kutsui perheiden edustajat pitkään kokoukseen, jonka aikana valettiin perusta Läntisen Valtakunnan nykyiselle oikeusjärjestykselle. Perheistä muodostettiin kuusi heimoa ja jokaiselle valittiin oma päällikkö. Päälliköt valittiin heimojen sisäisissä vaaleissa kahden auringon kierron ajalle. Päälliköille valittiin neuvonantajat ja heistä muodostui pysyvä organisaatio, jonka tehtäväksi annettiin tiedon, oikeuden ja elämän säilyttäminen. Näin ihmiset jaettiin kahteen ryhmään, säilyttäjiin ja kerääjiin. Metsästäjiä ja maanviljelijöitä johtivat vaihtuvat päälliköt ja säilyttäjistä muodostui munkkien veljeskunta, jonka jälkeläisiä minä edustan. Nykyään meitä kutsutaan Vanhojen Jumalien Veljeskunnaksi, mutta varsinaisia jumalia meillä ei ole koskaan ollut. Jatkamme alkuperäistä tehtäväämme ja pidämme huolen siitä, että ihmisen historia ja elämän siemen tulevat säilymään myös tulevaisuudessa. Tehtävämme on ollut uhattuna moneen kertaan ja siksi autoimme Läntistä Valtakuntaa perustamaan Vartijoiden ja Arkkitehtien Järjestön. On taas aika, jolloin tarvitsemme toisiamme. Te tarvitsette Tiedon, me tarvitsemme miekan ja kilven. Valitsimme sinut edustamaan Vartijoita. Voit käyttää päätöksen tekemiseen oman aikasi, mutta tiedän jo nyt, että tulet vastaamaan kutsuumme." -munkki lopetti puheensa ja katosi kirjaston loputtomien hyllyrivien sekaan. Justus vilkaisi päätettään ja huomasi, että hänellä oli tullut yksi uusi viesti.
lauantai 11. helmikuuta 2012
lauantai 4. helmikuuta 2012
Prologi (osa II): Veljesriita
Justus otti hyvän asennon ja antoin tuolin mukautua kehonsa painoon. Hän saisi yhteyden arkistoon mistä tahansa varmennetusta tilasta, mutta tällä kertaa hän halusi hyödyntää Vartijoiden kirjaston palveluja. Vanhan kirjaston seinät oli täynnä hyllyjä, joihin oli arkistoitu teoksia ajalta ennen Uutta Verkkoa. "Tesla, avaa kirjastonhoitaja, kiitos." -Justus lausui komennon ja jäi seuraamaan sovelluksen latautumista edessään oleville näytöille. "Tervetuloa arkistoon, Justus", -ääni vastasi. Justus valitsi ensimmäisen aikakirjan ja sen ensimmäisen luvun. Hänellä ei ollut kiire ja kysymykset, jotka häntä vaivasivat, eivät saaneet suoria vastauksia Valtakunnan historiankirjoista. Hän uskoi, että löytäisi silti etsimänsä.
Veljesriita:
Laakson ihmiset olivat asuneet samalla paikalla aikojen alusta saakka. Populaatio mahtui hyvin vehreään laaksoon, joka reunusti sen keskellä virtaavaa jokea. Joen molempia puolia johti ihmisten yhdessä valitsemat päälliköt. Kahden suvun vanhimmat ja viisaimmat. Molemmilla päälliköillä oli parhaassa iässä oleva poika. Nämä kaksi poikaa olivat ystäviä jo lapsista saakka ja ratsastivat usein laakson lähialueilla tutkien riistan liikkeitä. Pojat olivat lähteneet tapojensa mukaisesti ratsastamaan jo varhain aamulla, muiden kyläläisten aloitetellessa arkisia tehtäviään. Keskipäivän tunnilla, toinen pojista ratsasti keskipäivän hurjasti hevostaan piiskaten kohti kylää. "Apua, apua!" - hän huusi ja pysäytti ratsunsa keskellä kylää olevan teltan eteen. "Bargolle sattui onnettomuus, tulkaa auttamaan. Kiireesti!" -hän jatkoi isälleen, joka tuli ulos teltasta. "Varustakaa lääkäri ja ylimääräisiä hevosia, nopeasti!", komensi päällikkö ja alkoi valmistaa omaa hevostaan matkaa varten. Hetken kuluttua, saattue oli valmis ja he lähtivät ratsastamaan kohti onnettumuuspaikkaa.
Argoth makasi tajuttomana ja loukkaantuneena kuivuneen joenhaaran pohjalla. Hevonen oli selvinnyt onnettomuudesta, mutta poika oli vakavasti loukkaantunut. Miehet nostivat hänet paareille ja aloittivat raskaan siirron kohti kylää. Markoth selitti tilannetta isälleen. He olivat kisailleet siitä, kumpi saavuttaa joen ja taukopaikan ensimmäisenä. Bargo oli yrittänyt oikaista kuivuneen joenuoman poikki, mutta sen jyrkkä rinne oli sortunut hänen hevosensa alta ja pudottanut molemmat kohtalokkain seurauksin kohti rotkoa.
Perille saavuttuaan, miehet saattoivat loukkaantuneen pojan parantajan telttaan ja jäivät odottamaan uutisia. Bargon isä oli saapunut paikalle ja hänen kasvoiltaan piirtyi syvä suru. Hänen ainoa poikansa oli vakavasti loukkaantunut. Seuraavat kaksi päivää mies vietti sairaan poikansa teltassa, odottaen käännettä parempaan. Sitä ei kuitenkaan tullut ja Bargo nukkui pois kolmantena päivänä. Toinen päälliköistä oli murtunut. Poika oli hänen ainoa perillisensä ja hän ei enää voinut saada lisää lapsia. Neljäntenä päivänä, kun pojan ruumis olisi pitänyt siirtää haudattavaksi, isä ei suostunut luopumaan siitä. Hän halusi viettää poikansa kanssa niin monta päivää, kun vain oli mahdollista.
Reilun viikon jälkeen toinen päälliköistä käski kyläneuvoston kokoukseen. Tilanteeseen oli saatava jokin ratkaisu. Toinen päälliköistä oli vajonnut syvään apatiaan ja vietti päivänsä kuolleen poikansa ruumiin äärellä. Kylän muiden asukkaiden oli kuitenkin jatkettava elämää eteenpäin ja he tarvitsivat uuden päällikön selvittämään arkipäiväisiä ongelmia. Oli tehtävä päätös, uuden päällikön tai vanhan jatkon välillä. Vanha päällikkö ei pystynyt täyttämään tehtäviään, eikä hänellä ollut jatkajaa. Kylän väki päätti kutsua koolle vanhimpien neuvoston.
Margiis ja Bargue istuivat keskellä neuvoston muodostamaa ympyrää. Margiis aloitti kokouksen ja esitteli asian. Barguen poika oli kuollut onnettomuudessa ja hänen poismenonsa johdosta, Bargue oli laiminlöynyt tehtäviään. Hänelle tarvitaan sijainen ja oppipoika korvaamaan syntynyttä vajausta. Bargue nousi seisomaan ja vaati puheenvuoroa: "Arvon neuvosto, suuri suru on kohdannut perhettäni. Poikani on houkuteltu liian lähelle vaarallista rotkoa ja työnnetty surman suuhun. Margiisin vallanhimoinen poika on yrittänyt tällä ovelalla juonella kasvattaa oman perheensä valtaa ja syöstä minut sivuun. Vaadin oikeudenkäyntiä!". Neuvostossa kohistiin ja pyöriteltiin päitä epäuskoisesti. Tapahtuma oli ollut selkeästi vahinko, eikä oikeudenkäynnille ollut tarvetta. Bargue kuitenkin vaati Margiisin pojan vangittavaksi ja rangaistavaksi teosta. Neuvostolla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin järjestää oikeudenkäynti ja Margoth kutsuttiin neuvoston eteen.
Oikeudenkäynnissä ei ilmennyt mitään uutta tuomioon vaikuttavaa asiaa. Bargue ei hyväksynyt tuomiota, vaan viha ja suru olivat sokaisseet hänen mielensä. "Sukuni kunniaa on loukattu väärällä tuomiolla ja valtani on yritetty riistää murhalla. Jos arvoisa neuvosto on päätöksensä tehnyt, on perheeni ja lähipiirini aika pakata tavaransa ja lähteä etsimään uutta kotipaikkaa Laakson ulkopuolelta!" - Bargue järisi uhkaavasti. "Veljeni ja ystäväni, malta mielesi ja ajattele asiaa kaukokatseisesti. Olet sokaissut itsesi ja vaadit epäoikeudenmukaista tuomiota. Tiedät, etteivät vanhojen lait voi hyväksyä vaatimustasi. Oletko varma päätöksestäsi?" -Margiis kysyi ja katsoi vakavin silmin Bargueta. Bargue ärisi, riisui päällikön merkkinsä, heitti sen neuvoston jalkoihin ja poistui salista.
Bargue piti puheensa ja näin hajosi ensimmäinen heimo. Barguen mukana lähti osa kyläläisistä, kohti pohjoista, uutta elämää etsimään. Myöhemmin hänen jälkeläisistään muodostui Itäisen Valtakunnan ensimmäinen kuningaskunta.
Veljesriita:
Laakson ihmiset olivat asuneet samalla paikalla aikojen alusta saakka. Populaatio mahtui hyvin vehreään laaksoon, joka reunusti sen keskellä virtaavaa jokea. Joen molempia puolia johti ihmisten yhdessä valitsemat päälliköt. Kahden suvun vanhimmat ja viisaimmat. Molemmilla päälliköillä oli parhaassa iässä oleva poika. Nämä kaksi poikaa olivat ystäviä jo lapsista saakka ja ratsastivat usein laakson lähialueilla tutkien riistan liikkeitä. Pojat olivat lähteneet tapojensa mukaisesti ratsastamaan jo varhain aamulla, muiden kyläläisten aloitetellessa arkisia tehtäviään. Keskipäivän tunnilla, toinen pojista ratsasti keskipäivän hurjasti hevostaan piiskaten kohti kylää. "Apua, apua!" - hän huusi ja pysäytti ratsunsa keskellä kylää olevan teltan eteen. "Bargolle sattui onnettomuus, tulkaa auttamaan. Kiireesti!" -hän jatkoi isälleen, joka tuli ulos teltasta. "Varustakaa lääkäri ja ylimääräisiä hevosia, nopeasti!", komensi päällikkö ja alkoi valmistaa omaa hevostaan matkaa varten. Hetken kuluttua, saattue oli valmis ja he lähtivät ratsastamaan kohti onnettumuuspaikkaa.
Argoth makasi tajuttomana ja loukkaantuneena kuivuneen joenhaaran pohjalla. Hevonen oli selvinnyt onnettomuudesta, mutta poika oli vakavasti loukkaantunut. Miehet nostivat hänet paareille ja aloittivat raskaan siirron kohti kylää. Markoth selitti tilannetta isälleen. He olivat kisailleet siitä, kumpi saavuttaa joen ja taukopaikan ensimmäisenä. Bargo oli yrittänyt oikaista kuivuneen joenuoman poikki, mutta sen jyrkkä rinne oli sortunut hänen hevosensa alta ja pudottanut molemmat kohtalokkain seurauksin kohti rotkoa.
Perille saavuttuaan, miehet saattoivat loukkaantuneen pojan parantajan telttaan ja jäivät odottamaan uutisia. Bargon isä oli saapunut paikalle ja hänen kasvoiltaan piirtyi syvä suru. Hänen ainoa poikansa oli vakavasti loukkaantunut. Seuraavat kaksi päivää mies vietti sairaan poikansa teltassa, odottaen käännettä parempaan. Sitä ei kuitenkaan tullut ja Bargo nukkui pois kolmantena päivänä. Toinen päälliköistä oli murtunut. Poika oli hänen ainoa perillisensä ja hän ei enää voinut saada lisää lapsia. Neljäntenä päivänä, kun pojan ruumis olisi pitänyt siirtää haudattavaksi, isä ei suostunut luopumaan siitä. Hän halusi viettää poikansa kanssa niin monta päivää, kun vain oli mahdollista.
Reilun viikon jälkeen toinen päälliköistä käski kyläneuvoston kokoukseen. Tilanteeseen oli saatava jokin ratkaisu. Toinen päälliköistä oli vajonnut syvään apatiaan ja vietti päivänsä kuolleen poikansa ruumiin äärellä. Kylän muiden asukkaiden oli kuitenkin jatkettava elämää eteenpäin ja he tarvitsivat uuden päällikön selvittämään arkipäiväisiä ongelmia. Oli tehtävä päätös, uuden päällikön tai vanhan jatkon välillä. Vanha päällikkö ei pystynyt täyttämään tehtäviään, eikä hänellä ollut jatkajaa. Kylän väki päätti kutsua koolle vanhimpien neuvoston.
Margiis ja Bargue istuivat keskellä neuvoston muodostamaa ympyrää. Margiis aloitti kokouksen ja esitteli asian. Barguen poika oli kuollut onnettomuudessa ja hänen poismenonsa johdosta, Bargue oli laiminlöynyt tehtäviään. Hänelle tarvitaan sijainen ja oppipoika korvaamaan syntynyttä vajausta. Bargue nousi seisomaan ja vaati puheenvuoroa: "Arvon neuvosto, suuri suru on kohdannut perhettäni. Poikani on houkuteltu liian lähelle vaarallista rotkoa ja työnnetty surman suuhun. Margiisin vallanhimoinen poika on yrittänyt tällä ovelalla juonella kasvattaa oman perheensä valtaa ja syöstä minut sivuun. Vaadin oikeudenkäyntiä!". Neuvostossa kohistiin ja pyöriteltiin päitä epäuskoisesti. Tapahtuma oli ollut selkeästi vahinko, eikä oikeudenkäynnille ollut tarvetta. Bargue kuitenkin vaati Margiisin pojan vangittavaksi ja rangaistavaksi teosta. Neuvostolla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin järjestää oikeudenkäynti ja Margoth kutsuttiin neuvoston eteen.
Oikeudenkäynnissä ei ilmennyt mitään uutta tuomioon vaikuttavaa asiaa. Bargue ei hyväksynyt tuomiota, vaan viha ja suru olivat sokaisseet hänen mielensä. "Sukuni kunniaa on loukattu väärällä tuomiolla ja valtani on yritetty riistää murhalla. Jos arvoisa neuvosto on päätöksensä tehnyt, on perheeni ja lähipiirini aika pakata tavaransa ja lähteä etsimään uutta kotipaikkaa Laakson ulkopuolelta!" - Bargue järisi uhkaavasti. "Veljeni ja ystäväni, malta mielesi ja ajattele asiaa kaukokatseisesti. Olet sokaissut itsesi ja vaadit epäoikeudenmukaista tuomiota. Tiedät, etteivät vanhojen lait voi hyväksyä vaatimustasi. Oletko varma päätöksestäsi?" -Margiis kysyi ja katsoi vakavin silmin Bargueta. Bargue ärisi, riisui päällikön merkkinsä, heitti sen neuvoston jalkoihin ja poistui salista.
Bargue piti puheensa ja näin hajosi ensimmäinen heimo. Barguen mukana lähti osa kyläläisistä, kohti pohjoista, uutta elämää etsimään. Myöhemmin hänen jälkeläisistään muodostui Itäisen Valtakunnan ensimmäinen kuningaskunta.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Prologi: Muistoja
Mies istui sängylle ja katseli hetken nukkuvaa lasta. Rakkaus ja huoli repivät hänen sisintään. Hän ei näkisi poikaansa pitkään aikaan. Levottomat ajat olivat alkamassa ja hän tulisi seisomaan ensimmäisessä rintamassa, kun myrsky saavuttaa läntisen valtakunnan.
"Poikani, olet syntynyt aikana, josta opettajamme tulevat kertomaan tarinoita historian luennoilla. Myrsky ja tuho ovat saavuttaneet valtakuntamme. Levottomuudet rajaseuduilla ovat kestäneet jo reilun vuoden. Ne on uutisoitu paikallisina konflikteina, mutta tiedämme, että ne ovat osa laajempaa operaatiota, joka on juuri käynnistymässä. Soluttautujia liikkuu rajojemme sisällä ja tietoverkkomme ovat jatkuvien hyökkäyksien kuormittamat. Tänään alkoi hyökkäyksen toinen vaihe. Internet ja maailmantalous, sellaisina kuin minä ne olen oppinut tuntemaan, tulevat romahtamaan lähivuosien aikana. Väistämätöntä voi vain viivyttää. Tiedon ja tavaran, logististen ketjujen katkeamisen jälkeen, koko maailman valtaa kaaos, joka vie meidät hyökkäyksen kolmanteen vaiheeseen, aseelliseen konfliktiin. Sotaan ilman lippuja ja uniformuja. Vain harva voi erottaa ystävän vihollisesta. Opportunismin ja itsesäilyttämisen vaisto muokkaavat rintamalinjoja, kun joukkoregressio ajaa ihmiskunnan syvään alemmuuden tilaan."
"Voin vain toivoa, että rintamalinjamme pitää, eikä veli nosta miekkaa veljeään vastaan. Tuntematonta uhkaa vastaan, ainoa pelastuksemme ovat veljeys, ystävyys ja rakkaus. Luottamus on voima, jolla me voimme torjua pelon ja tuhon symboleita kantavan vihollisen. Opettele kuuntelemaan sydäntäsi, erota hyvä ja aidosti vilpitön teko, tunnista ystävän kasvot tuntemattomien joukosta. Sinun aikasi on vasta alkamassa. Nuku nyt levollisesti. Minun velvollisuuteni on huolehtia siitä, että aurinko nousee horisontista sinäkin päivänä, kun vastuu tulevaisuudestamme on siirtynyt sinun harteillesi."
Poika tunsi, kuinka isän painava käsi liukui pitkin hiusrajaa ja pörrötti hänen tukkaansa kevyesti. Hän ei ollut tottunut siihen, että isä puhui työstään tai valtakunnan asioista. Hän oli usein yrittänyt kysyä niistä, mutta vastaukset olivat olleet aihetta vältteleviä. Lyhyen hetken kuluttua isä nousi sängyltä ja poistui huoneesta.
---
Muistojen tapahtumista oli jo yli kaksi vuosikymmentä aikaa, mutta Justus muisti hetken, kuin eilisen päivän. Isäänsä hän ei ollut tavannut sen jälkeen ja kipeä muisto oli herättänyt usein nuoressa miehessä kysymyksiä. Nykyään hän tunsi edellisen sodan tapahtumat ja kuului itsekin järjestöön, jota hänen isänsä oli edustanut. Joitain kuukausia isän lähdön jälkeen vanha internet oli romahtanut uuden viruksen kuormittamana. Tietoverkon romahdusta oli seurannut maailmankaupan lähes täydellinen tyrehtyminen ja levottomuus valtasi kadut. Uusi vihollinen oli noussut kaaoksen keskeltä ja se olisi saattanut onnistua tavoitteissaan, ellei vapaiden miesten ja läntisen valtakunnan vartijoiden muodostama liittouma olisi onnistunut yhdistämään ihmiskuntaa. Sodasta oli selvitty ja nyt elettiin ensimmäisen heimosodan jälkeistä rauhan aikaa. Vihollinen oli nukkunut jo yli vuosikymmenen, mutta sen tiedettiin voimistuvan päivä päivältä. Nyt, kun uusi myrsky oli nousemassa, isän sanat palasivat elävinä hänen mieleensä ja rauhoittivat hänen sydäntään. Ei aihetta pelkoon. Tällä kertaa olemme valmistautuneet tuloosi.
"Poikani, olet syntynyt aikana, josta opettajamme tulevat kertomaan tarinoita historian luennoilla. Myrsky ja tuho ovat saavuttaneet valtakuntamme. Levottomuudet rajaseuduilla ovat kestäneet jo reilun vuoden. Ne on uutisoitu paikallisina konflikteina, mutta tiedämme, että ne ovat osa laajempaa operaatiota, joka on juuri käynnistymässä. Soluttautujia liikkuu rajojemme sisällä ja tietoverkkomme ovat jatkuvien hyökkäyksien kuormittamat. Tänään alkoi hyökkäyksen toinen vaihe. Internet ja maailmantalous, sellaisina kuin minä ne olen oppinut tuntemaan, tulevat romahtamaan lähivuosien aikana. Väistämätöntä voi vain viivyttää. Tiedon ja tavaran, logististen ketjujen katkeamisen jälkeen, koko maailman valtaa kaaos, joka vie meidät hyökkäyksen kolmanteen vaiheeseen, aseelliseen konfliktiin. Sotaan ilman lippuja ja uniformuja. Vain harva voi erottaa ystävän vihollisesta. Opportunismin ja itsesäilyttämisen vaisto muokkaavat rintamalinjoja, kun joukkoregressio ajaa ihmiskunnan syvään alemmuuden tilaan."
"Voin vain toivoa, että rintamalinjamme pitää, eikä veli nosta miekkaa veljeään vastaan. Tuntematonta uhkaa vastaan, ainoa pelastuksemme ovat veljeys, ystävyys ja rakkaus. Luottamus on voima, jolla me voimme torjua pelon ja tuhon symboleita kantavan vihollisen. Opettele kuuntelemaan sydäntäsi, erota hyvä ja aidosti vilpitön teko, tunnista ystävän kasvot tuntemattomien joukosta. Sinun aikasi on vasta alkamassa. Nuku nyt levollisesti. Minun velvollisuuteni on huolehtia siitä, että aurinko nousee horisontista sinäkin päivänä, kun vastuu tulevaisuudestamme on siirtynyt sinun harteillesi."
Poika tunsi, kuinka isän painava käsi liukui pitkin hiusrajaa ja pörrötti hänen tukkaansa kevyesti. Hän ei ollut tottunut siihen, että isä puhui työstään tai valtakunnan asioista. Hän oli usein yrittänyt kysyä niistä, mutta vastaukset olivat olleet aihetta vältteleviä. Lyhyen hetken kuluttua isä nousi sängyltä ja poistui huoneesta.
---
Muistojen tapahtumista oli jo yli kaksi vuosikymmentä aikaa, mutta Justus muisti hetken, kuin eilisen päivän. Isäänsä hän ei ollut tavannut sen jälkeen ja kipeä muisto oli herättänyt usein nuoressa miehessä kysymyksiä. Nykyään hän tunsi edellisen sodan tapahtumat ja kuului itsekin järjestöön, jota hänen isänsä oli edustanut. Joitain kuukausia isän lähdön jälkeen vanha internet oli romahtanut uuden viruksen kuormittamana. Tietoverkon romahdusta oli seurannut maailmankaupan lähes täydellinen tyrehtyminen ja levottomuus valtasi kadut. Uusi vihollinen oli noussut kaaoksen keskeltä ja se olisi saattanut onnistua tavoitteissaan, ellei vapaiden miesten ja läntisen valtakunnan vartijoiden muodostama liittouma olisi onnistunut yhdistämään ihmiskuntaa. Sodasta oli selvitty ja nyt elettiin ensimmäisen heimosodan jälkeistä rauhan aikaa. Vihollinen oli nukkunut jo yli vuosikymmenen, mutta sen tiedettiin voimistuvan päivä päivältä. Nyt, kun uusi myrsky oli nousemassa, isän sanat palasivat elävinä hänen mieleensä ja rauhoittivat hänen sydäntään. Ei aihetta pelkoon. Tällä kertaa olemme valmistautuneet tuloosi.
tiistai 2. elokuuta 2011
LUKU 9: Tehtävä
Kaksi hahmoa kohtaavat toisensa, Hollow Townin pimeällä kujalla. Pitkä mies, tummassa nahkatakissa ja aurinkolaseissa pysäyttää vastaan tulevan naisen. Mustan kiiltelevään, ihonmyötäiseen lateksiasuun pukeutunut nainen sylkäisee halveksuvasti purukumin suustaan, korottaa hieman omia lasejaan ja vilkaisee itsevarmasti vastapäätä seisovaa miestä. Mies seisoo paikoillaan ja tuijottaa naista. Pieni hymy vilahtaa hänen kasvoillaan. Samalla hetkellä nainen pyörähtää oikealle, vetää pitkän veitsen paitansa sisältä. Yhdellä liikkeellä hän väistää miehen sivulle, samaan aikaan sivaltaen veitsen miehen kaulaa kohti. Miehen pitkän nahkatakin lieve heilahtaa nopeasti. Hän tarttuu naisen oikeaan ranteeseen torjuen veitsen ja nostaa vasemmalla kädellään hänet seinää vasten. Veitsi tipahtaa maahan ja terävä helähdys kertoo naisen aurinkolasien murskautuneen asfaltin pintaan.
"Rauhoitu, Kim! En tullut tänne tappelemaan kanssasi. Meidän on keskusteltava. Haluatko jatkaa säälittävää sätkimistäsi vai laskenko sinut maahan?", mies sanoi itsevarmalla äänellä ja irrotti otteensa naisesta. Mies jatkoi: "Siirsin kohteesi tiedot tietokantaasi, halusin tavata sinut henkilökohtaisesti ja varmistaa, että olet sopiva henkilö tehtävään. Esimiehesi suositukset olivat, loistavat. Tapaat hänet huomenna Reapereiden kludilla. Onnea matkaan!".
Naisen piilolinsseihin virtasi tiedot kohteesta. Hänen esimiehensä valtuutus ja käsky suorittaa tehtävä, jos hänelle annetaan sitä varten erillinen määräys. Nainen nosti maahan pudonneen veitsen, korjasi hieman takkinsa asentoa ja jatkoi matkaa.
"Rauhoitu, Kim! En tullut tänne tappelemaan kanssasi. Meidän on keskusteltava. Haluatko jatkaa säälittävää sätkimistäsi vai laskenko sinut maahan?", mies sanoi itsevarmalla äänellä ja irrotti otteensa naisesta. Mies jatkoi: "Siirsin kohteesi tiedot tietokantaasi, halusin tavata sinut henkilökohtaisesti ja varmistaa, että olet sopiva henkilö tehtävään. Esimiehesi suositukset olivat, loistavat. Tapaat hänet huomenna Reapereiden kludilla. Onnea matkaan!".
Naisen piilolinsseihin virtasi tiedot kohteesta. Hänen esimiehensä valtuutus ja käsky suorittaa tehtävä, jos hänelle annetaan sitä varten erillinen määräys. Nainen nosti maahan pudonneen veitsen, korjasi hieman takkinsa asentoa ja jatkoi matkaa.
LUKU 8: Vartijoiden Neuvosto
Sinertävää valoa hohtavat valaisimet oli kohdistettu kahdeksaan tuoliin. Tuolit oli aseteltu lähes täydelliseksi ympyräksi jonka rikkoi keskellä oleva alttari. Pöydän edessä seisoi valkoiseen kultakirjailtuun kaapuun pukeutunut mies. Valkoinen valo syttyi, kun hän aloitti puheen: "Kutsun 4-tikaria edustamaan järjestömme sotureiden ääntä. Neljä astukoon valoon ja tuokoon virkansa symbolin Neuvoston kokoontumiseen todisteena puheensa rehellisyydestä ja päätöstensä oikeudenmukaisuudesta.", neljä punaiseen kaapuun pukeutunutta hahmoa kävelivät huoneen reunalta keskellä seisovan miehen eteen, asettivat koristellut tikarinsa edessä olevalle pöydälle ja istuivat huoneen oikealla reunalla oleville tuoleille. "Kutsun 4-kilpeä edustamaan järjestömme Arkkitehtien ääntä. Neljä astukoon valoon ja tuokoon virkansa symbolin Neuvoston kokoontumiseen todisteena puheensa rehellisyydestä ja päätöstensä oikeudenmukaisuudesta.", huoneen toisesta reunasta astui nyt neljä siniseen kaapuun pukeutunutta hahmoa. Jokaisella oli mukanaan kultainen kaulaketju, jotka he ottivat harkituin liikkein kaulastaan ja asettivat pöydälle. Tämän jälkeen he kävelivät huoneen toiselle laidalle ja täyttivät vasemmassa reunassa olleet neljä tyhjää tuolia. Siniseen kaapuun pukeutunut mies jatkoi: "Neuvoston kahdeksan valittua ovat paikalla ja tuoneet päätösvaltaansa edustavat symbolit Vartijoiden pyhimpään kappeliin. Julistan Neuvoston kokouksen alkaneeksi".
Valkokaapuista miestä lähimpänä istunut punaiseen kaapuun pukeutunut mies nousi seisomaan ja aloitti matalalla äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoista nuorinta, itseäni, omaa-tuntoani ja heimoani. Olen tietoinen viime päivien tapahtumista ja suuri suru ja huoli painavat sydäntäni. Pitkään olemme taistelleet pimeää vastaan ja torjuneet heidän hyökkäyksensä. Nyt järjestömme on kohdannut ensimmäisen todellisen takaiskun. Edustamani Vartijat ovat valmiit nousemaan vastarintaan ja noudattamaan jokaista Neuvoston antamaa määräystä, taistelussa itsenäisyytemme puolesta.", tämän jälkeen hän istui takaisin tuolilleen. Seuraavaksi nousi häntä vastapäätä istuva sinikaapuinen mies. "Edustan Arkkitehtien nuorimman ääntä ja tehtävääni suojella verkkoa ja sen koskemattomuutta. Tesla ja Arkkitehdit ovat tutkineet verkossa tapahtunutta häiriötä. Olemme yhtä hämmentyneitä ja huolissamme tapahtuneesta, kuin Vartijat ja otamme osaa meitä kaikkia koskevan menetyksen johdosta. Olemme valmiita nousemaan vastarintaan ja tukemaan kaikilla toimillamme Neuvoston päätöstä ja Vartijoiden toimia asian ratkaisemiseksi.", myös hän laskeutui puheensa jälkeen takaisin istuimelle.
Tämän jälkeen neljä seuraavaa Neuvoston jäsentä käyttivät oman puheenvuoronsa, antoivat tukensa Neuvoston päätökselle, nostivat tapahtuneeseen liittyviä mielipiteitä esiin ja ilmaisivat huolensa järjestön ja verkon kohtaamasta hyökkäyksestä. Viimein päästiin kahteen viimeiseen Neuvoston jäseneen, jotka istuivat alttarin vastapäisellä reunalla.
Ensin nousi punaiseen kaapuun pukeutunut mies ja aloitti puheensa rauhallisella, selkeästi vanhemman miehen äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoiden vanhimman ääntä. Olen kuullut nuorempieni kannan käsiteltävään asiaan. Vartijoiden järjestön puolesta olen tehnyt päätöksen.", hän kaivoi lyhyen miekan kaapunsa alta, viilsi sillä pienen haavan kämmeneensä ja jatkoi: "Olen vuodattanut vereni pyhälle miekalle, jota kannettiin Ensimmäisissä Heimosodissa. Se symboloi kaikkien läntisten heimojen sotureiden verta, kunniaa ja päättäväisyyttä. Tästä päivästä lähtien, Vartijamme taistelevat Pettureiden tuhoamiseksi, kunnes yksikään heistä ei enää kävele maailmamme pinnalla.", tämän jälkeen hän hiljeni hetkeksi ja jatkoi: "Ensimmäisenä toimenpiteenä kokoamme parhaista sotilaistamme ryhmän, joka lähtee rajojemme ulkopuolelle etsimään Pettureiden päämajan. Selvitämme heidän aikeensa ja lopulta tuhoamme heidät.", näiden lauseiden jälkeen hän istui takaisin alas ja pienellä nyökkäyksellä antoi puheenvuoron viimeiselle Neuvoston jäsenelle, joka nousi istuimeltaan ja aloitti. Vahva naisen ääni rikkoi hiljaisuuden: "Arvoisa Neuvosto, Vartijat ja Arkkitehdit. Viisauden ja tiedon äänenä, organisaatiomme suojelijana, tuen Vartijoiden toimia. Puolustamme verkkoa, Läntisen Valtakunnan kansalaisia ja lupaan, että Arkkitehdit antavat kaiken tiedon ja tuen taistelulle, jonka sotilaamme tulevat kohtaamaan. Ennustusten aika on koittanut ja kansamme on jälleen yhdistyttävä suuren surun edessä. Olemme valmistautuneet näitä aikoja varten ja nousemme sotaan luottavaisin mielin. Neuvoston on puhunut ja tehnyt päätöksensä.", näiden sanojen jälkeen nainen laskeutui tuolilleen.
Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies kiersi katseellaan kaikki paikalla olevat henkilöt. Hän ei nähnyt epäröintiä heidän katseissaan, nyökkäsi ja päätti lopettaa kokouksen: "Neuvosto on puhunut ja yksimielisesti päättänyt aloittaa valmistelut tulevaa sotaa varten. Jokainen paikalla ollut vie tiedon edustamalleen osalle järjestöä ja aloittaa valmistelut välittömästi. Neuvoston kokous on päättynyt.", hänen viimeisten sanojensa jälkeen punakaapuiset Vartija hakivat järjestyksessä kokouksen alussa alttarille asettamansa tikarit ja poistuivat. Heitä seurasivat Arkkitehdit, jonka jälkeen Neuvoston puhemies poistui huoneesta ja valot sammuivat.
Valkokaapuista miestä lähimpänä istunut punaiseen kaapuun pukeutunut mies nousi seisomaan ja aloitti matalalla äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoista nuorinta, itseäni, omaa-tuntoani ja heimoani. Olen tietoinen viime päivien tapahtumista ja suuri suru ja huoli painavat sydäntäni. Pitkään olemme taistelleet pimeää vastaan ja torjuneet heidän hyökkäyksensä. Nyt järjestömme on kohdannut ensimmäisen todellisen takaiskun. Edustamani Vartijat ovat valmiit nousemaan vastarintaan ja noudattamaan jokaista Neuvoston antamaa määräystä, taistelussa itsenäisyytemme puolesta.", tämän jälkeen hän istui takaisin tuolilleen. Seuraavaksi nousi häntä vastapäätä istuva sinikaapuinen mies. "Edustan Arkkitehtien nuorimman ääntä ja tehtävääni suojella verkkoa ja sen koskemattomuutta. Tesla ja Arkkitehdit ovat tutkineet verkossa tapahtunutta häiriötä. Olemme yhtä hämmentyneitä ja huolissamme tapahtuneesta, kuin Vartijat ja otamme osaa meitä kaikkia koskevan menetyksen johdosta. Olemme valmiita nousemaan vastarintaan ja tukemaan kaikilla toimillamme Neuvoston päätöstä ja Vartijoiden toimia asian ratkaisemiseksi.", myös hän laskeutui puheensa jälkeen takaisin istuimelle.
Tämän jälkeen neljä seuraavaa Neuvoston jäsentä käyttivät oman puheenvuoronsa, antoivat tukensa Neuvoston päätökselle, nostivat tapahtuneeseen liittyviä mielipiteitä esiin ja ilmaisivat huolensa järjestön ja verkon kohtaamasta hyökkäyksestä. Viimein päästiin kahteen viimeiseen Neuvoston jäseneen, jotka istuivat alttarin vastapäisellä reunalla.
Ensin nousi punaiseen kaapuun pukeutunut mies ja aloitti puheensa rauhallisella, selkeästi vanhemman miehen äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoiden vanhimman ääntä. Olen kuullut nuorempieni kannan käsiteltävään asiaan. Vartijoiden järjestön puolesta olen tehnyt päätöksen.", hän kaivoi lyhyen miekan kaapunsa alta, viilsi sillä pienen haavan kämmeneensä ja jatkoi: "Olen vuodattanut vereni pyhälle miekalle, jota kannettiin Ensimmäisissä Heimosodissa. Se symboloi kaikkien läntisten heimojen sotureiden verta, kunniaa ja päättäväisyyttä. Tästä päivästä lähtien, Vartijamme taistelevat Pettureiden tuhoamiseksi, kunnes yksikään heistä ei enää kävele maailmamme pinnalla.", tämän jälkeen hän hiljeni hetkeksi ja jatkoi: "Ensimmäisenä toimenpiteenä kokoamme parhaista sotilaistamme ryhmän, joka lähtee rajojemme ulkopuolelle etsimään Pettureiden päämajan. Selvitämme heidän aikeensa ja lopulta tuhoamme heidät.", näiden lauseiden jälkeen hän istui takaisin alas ja pienellä nyökkäyksellä antoi puheenvuoron viimeiselle Neuvoston jäsenelle, joka nousi istuimeltaan ja aloitti. Vahva naisen ääni rikkoi hiljaisuuden: "Arvoisa Neuvosto, Vartijat ja Arkkitehdit. Viisauden ja tiedon äänenä, organisaatiomme suojelijana, tuen Vartijoiden toimia. Puolustamme verkkoa, Läntisen Valtakunnan kansalaisia ja lupaan, että Arkkitehdit antavat kaiken tiedon ja tuen taistelulle, jonka sotilaamme tulevat kohtaamaan. Ennustusten aika on koittanut ja kansamme on jälleen yhdistyttävä suuren surun edessä. Olemme valmistautuneet näitä aikoja varten ja nousemme sotaan luottavaisin mielin. Neuvoston on puhunut ja tehnyt päätöksensä.", näiden sanojen jälkeen nainen laskeutui tuolilleen.
Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies kiersi katseellaan kaikki paikalla olevat henkilöt. Hän ei nähnyt epäröintiä heidän katseissaan, nyökkäsi ja päätti lopettaa kokouksen: "Neuvosto on puhunut ja yksimielisesti päättänyt aloittaa valmistelut tulevaa sotaa varten. Jokainen paikalla ollut vie tiedon edustamalleen osalle järjestöä ja aloittaa valmistelut välittömästi. Neuvoston kokous on päättynyt.", hänen viimeisten sanojensa jälkeen punakaapuiset Vartija hakivat järjestyksessä kokouksen alussa alttarille asettamansa tikarit ja poistuivat. Heitä seurasivat Arkkitehdit, jonka jälkeen Neuvoston puhemies poistui huoneesta ja valot sammuivat.
LUKU 7: Idän päälliköiden tapaaminen
Nousin hyvin levänneenä. Kello oli jo lähes kaksitoista, mutta en antanut sen häiritä. Tiesin, että saan levätä tänään niin pitkään kuin haluan. Nautin pitkistä aamuista ja pelkästä loikoilusta omalla sängylläni. Aamiaiseni odotti jo minua olohuoneessa. Pekonia, munia, tuoremehua, paahtoleipiä, mustaa kahvia ja hyvä sikaari. Kotona vietin ikuista sunnuntaita. Vastapaino rankalle työlleni. Kävelin olohuoneeseen ja pyysin palvelijaani lataamaan päivän tärkeimmät uutiset näytölleni. Jälleen viesti isältäni. Prioriteetti 1. Huoh, taas jotain todella tärkeää. Avasin kuvaviestin: "Huomenta Santiago. Onneksi heräsit ennen 12:00, muuten olisin joutunut potkimaan laiskan takamuksesi ylös sängystä. Sain aamupäivällä viestin, jossa Idän päälliköt kutsuttiin koolle. Tämä ilmeisesti liittyy aiemmin lähettämääsi salakuljettajaan. En pääse itse paikalle, joten saat mennä puolestani. Tapaaminen vaikuttaa erittäin tärkeältä. Kaikki, huom. KAIKKI, on kutsuttu paikalle. Jopa Inkvisitio ja Haudanryöstäjät ovat luvanneet tuoda edustajansa paikalle. Viestissä ei kerrottu kuka kokouksen on kutsunut koolle, mutta epäilen vahvasti Varjojen Klaanin olevan tämän kaiken takana. Kukaan muu ei saisi kaikkia heimoja paikalle. Odotan sinua toimistollani klo 14:00. Loppu.", vihasin isäni virallista ja mahtipontista tyyliä esittää asiansa. Tiedän, hän on valtakunnan tärkein mies. Suurimman heimon kuningas ja siksi lähes yksinvaltiaan asemassa. Olen kuitenkin hänen poikansa. Ottaisi edes joskus hieman rennommin. Jatkoin viestien selaamista, vilkaisin uutiset ja laitoin sen jälkeen hyvää väkivaltaviihdettä pyörimään taustalle samalla kun nautiskelin sikaarini loppuun.
Astuin ulos hissistä 13:58 ja astuin kattohuoneiston aulaan, jossa isäni toimisto sijaitsi. Mahtipontisesti sisustettu, lähes 200- neliön kokoinen huone aukesi silmieni eteen. 8-vartiomiestä ja kaksi marmorista veistettyä leijonaa seisoivat liikkumatta toimiston oven edessä. Jos en tietäisi vartijoiden olevan eläviä ihmisiä, olisin voinut luulla heitä vahanukeiksi. Isäni oli äärimmäisyyksiin asti tarkka pienistä yksityiskohdista. Meinasin jo tuntea pientä sääliä näitä kahdeksaa nousukasta kohtaan, mutta tiesin, että he olivat ylpeitä jokaisesta hetkestä, jonka saivat seisoa liikkumatta isäni toimiston edessä. He kuuluivat siihen etuoikeutettujen ryhmään, josta tulee sukumme sotilaiden eliittiä. Johtajia, joiden alaisuudessa heimomme soturit tulevat tottelemaan sokeasti jokaista saamaansa käskyä. Seisoin vielä hetken katsellen ympärilleni. Minuutti ja ovet aukenivat. Astuin sisään isäni toimistoon. Näkymä avaraan ja valoisaan huoneeseen avautui eteeni. Seinillä roikkui samat vanhat taideteokset, jotka olivat kulkeneet perheemme päämieheltä toiselle jo vuosisatojen ajan. Kasvoja menneiltä ajoilta. Suurmiehiä, joiden ansiosta sukumme mahti ulottuu Ensimmäisten Heimosotien ajoilta aina tähän päivään saakka. Isäni istui mustassa nojatuolissa, jota koristelivat keskiaikaiseen tyyliin kaiverretut puukäsinojat. Hän oli pukeutunut mustaan suoraan pukuun, jonka rinnuksiin oli kuvioitu sukumme symbolit. Huoneessa leijui mieto savun ja partaveden tuoksu.
"Poikani, astu sisään ja katso ensi kerralla mitä laitat päällesi ennen kuin tulet eteeni.", hän sanoi. Vilkaisin vaistomaisesti vaatetustani, vaikka tiesin mitä minulla oli päällä. Musta t-paita, mustasta nahasta tehty täydellisesti istuva kevyt takki, jota koristivat sukuni kaksi valkoista leijonaa, mustat kangashousut ja maiharit. En edes jaksanut kommentoida hänelle vaatetustani. "Päivää myös sinulle, rakas isukki. Sinulla taisi olla jotain tärkeää liittyen tapaamiseen. Tiedän mitä tarvitsen mukaan, mutta missä tapaaminen pidetään, milloin ja onko meillä mielipide johonkin käsiteltävään asiaan? Onko sinulla edes käsitystä siitä, mistä on kysymys?", tiesin että häntä ärsyttää se, että syötän hänelle sanoja suuhun. Varsinkin se, että kutsun häntä isukiksi. En välittänyt, nautin sisäisesti hänen ärsyttämisestään. Kaikki muut matelivat hänen edessään, mutta tiesin että minulla on oikeus sanoa mitä haluan. Olin ainoa, joka hänelle sanoi asiat suoraan ja vastusti hänen mielipiteitään. Tiedän että hän arvosti sitä, vaikka samalla myös vihasi.
Lyhyen keskustelumme jälkeen tiesin hieman enemmän kokoontumisen sisällöstä. Varjojen Klaani, Läntisen Valtakunnan Vartija -organisaatiosta eronneiden pettureiden perustama heimo, oli auttanut biologejamme luomaan elävän, ihon sisälle istutettavan lähettimen. Samanlaisen lähettimen, jonka salakuljettajamme oli tietämättään kuljettanut Vartijoiden päämajaan kaksi päivää aiemmin. Nyt salakuljettajaa odotti karkoitusmääräys ja hän olisi todennäköisesti muutaman päivän sisällä vapaiden valtakuntien alueella. Samaan aikaan yksi Vartijoista oli saanut mystisesti surmansa ja Vartijoiden Neuvosto, johon kuuluivat heidän korkeinta arvostusta nauttivat jäsenensä, oli kutsuttu koolle. Isäni oli varovainen asian suhteen. Oli hyvin todennäköistä, että Varjojen Klaani oli siirtänyt katkeran sotansa Läntisen Valtakunnan rajojen sisälle ja halusi nyt yhdistää Idän heimot sotaan oman asiansa puolesta. Pelon tasapainoa oli järkytetty ja yhtenä suurimmista heimoista meidän roolimme tulisi olemaan merkittävä. Hän ei selvästikään pitänyt ajatuksesta. Murdochin valtakunta oli jo sukupolvien ajan ollut kohtalaisen hyvissä väleissä länteen. Yhteisellä rajallamme pystyi liikkumaan suhteellisen vapaasti ja kaupankäynti oli vilkasta. Huolimatta johtamastamme salakuljetus -organisaatiosta. Tehtäväni oli lähteä edustamaan heimoamme ja ottaa selvää Varjojen Klaanin suunnitelmasta. Tarvittaessa minun pitäisi irtisanoutua heidän liittoumastaan. Sain lähes vapaan mandaatin toimia oman harkintani mukaan. Päätimme silti olla yhteydessä toisiimme palaverin aikana, jos käsiteltäväksi tulisi asioita, joihin emme olleet varautuneet. Sain mukaani täydellisen raportin tiedossamme olevista faktoista ja isäni saatekirjeen, jossa hän valtuutti minut toimimaan sukuni edustajana.
Poistuin isäni huoneesta painavin askelin. Lähetin palvelijalleni tiedot tarvitsemistani varusteista, käskin sen tilata itselleni majoituksen Reapereiden ylläpitämästä hotellista ja pyysin varaamaan yksityiskoneen matkaani varten. Lähdön pitäisi tapahtua vielä tänä iltana. Se siitä vapaapäivästä.
Astuin ulos hissistä 13:58 ja astuin kattohuoneiston aulaan, jossa isäni toimisto sijaitsi. Mahtipontisesti sisustettu, lähes 200- neliön kokoinen huone aukesi silmieni eteen. 8-vartiomiestä ja kaksi marmorista veistettyä leijonaa seisoivat liikkumatta toimiston oven edessä. Jos en tietäisi vartijoiden olevan eläviä ihmisiä, olisin voinut luulla heitä vahanukeiksi. Isäni oli äärimmäisyyksiin asti tarkka pienistä yksityiskohdista. Meinasin jo tuntea pientä sääliä näitä kahdeksaa nousukasta kohtaan, mutta tiesin, että he olivat ylpeitä jokaisesta hetkestä, jonka saivat seisoa liikkumatta isäni toimiston edessä. He kuuluivat siihen etuoikeutettujen ryhmään, josta tulee sukumme sotilaiden eliittiä. Johtajia, joiden alaisuudessa heimomme soturit tulevat tottelemaan sokeasti jokaista saamaansa käskyä. Seisoin vielä hetken katsellen ympärilleni. Minuutti ja ovet aukenivat. Astuin sisään isäni toimistoon. Näkymä avaraan ja valoisaan huoneeseen avautui eteeni. Seinillä roikkui samat vanhat taideteokset, jotka olivat kulkeneet perheemme päämieheltä toiselle jo vuosisatojen ajan. Kasvoja menneiltä ajoilta. Suurmiehiä, joiden ansiosta sukumme mahti ulottuu Ensimmäisten Heimosotien ajoilta aina tähän päivään saakka. Isäni istui mustassa nojatuolissa, jota koristelivat keskiaikaiseen tyyliin kaiverretut puukäsinojat. Hän oli pukeutunut mustaan suoraan pukuun, jonka rinnuksiin oli kuvioitu sukumme symbolit. Huoneessa leijui mieto savun ja partaveden tuoksu.
"Poikani, astu sisään ja katso ensi kerralla mitä laitat päällesi ennen kuin tulet eteeni.", hän sanoi. Vilkaisin vaistomaisesti vaatetustani, vaikka tiesin mitä minulla oli päällä. Musta t-paita, mustasta nahasta tehty täydellisesti istuva kevyt takki, jota koristivat sukuni kaksi valkoista leijonaa, mustat kangashousut ja maiharit. En edes jaksanut kommentoida hänelle vaatetustani. "Päivää myös sinulle, rakas isukki. Sinulla taisi olla jotain tärkeää liittyen tapaamiseen. Tiedän mitä tarvitsen mukaan, mutta missä tapaaminen pidetään, milloin ja onko meillä mielipide johonkin käsiteltävään asiaan? Onko sinulla edes käsitystä siitä, mistä on kysymys?", tiesin että häntä ärsyttää se, että syötän hänelle sanoja suuhun. Varsinkin se, että kutsun häntä isukiksi. En välittänyt, nautin sisäisesti hänen ärsyttämisestään. Kaikki muut matelivat hänen edessään, mutta tiesin että minulla on oikeus sanoa mitä haluan. Olin ainoa, joka hänelle sanoi asiat suoraan ja vastusti hänen mielipiteitään. Tiedän että hän arvosti sitä, vaikka samalla myös vihasi.
Lyhyen keskustelumme jälkeen tiesin hieman enemmän kokoontumisen sisällöstä. Varjojen Klaani, Läntisen Valtakunnan Vartija -organisaatiosta eronneiden pettureiden perustama heimo, oli auttanut biologejamme luomaan elävän, ihon sisälle istutettavan lähettimen. Samanlaisen lähettimen, jonka salakuljettajamme oli tietämättään kuljettanut Vartijoiden päämajaan kaksi päivää aiemmin. Nyt salakuljettajaa odotti karkoitusmääräys ja hän olisi todennäköisesti muutaman päivän sisällä vapaiden valtakuntien alueella. Samaan aikaan yksi Vartijoista oli saanut mystisesti surmansa ja Vartijoiden Neuvosto, johon kuuluivat heidän korkeinta arvostusta nauttivat jäsenensä, oli kutsuttu koolle. Isäni oli varovainen asian suhteen. Oli hyvin todennäköistä, että Varjojen Klaani oli siirtänyt katkeran sotansa Läntisen Valtakunnan rajojen sisälle ja halusi nyt yhdistää Idän heimot sotaan oman asiansa puolesta. Pelon tasapainoa oli järkytetty ja yhtenä suurimmista heimoista meidän roolimme tulisi olemaan merkittävä. Hän ei selvästikään pitänyt ajatuksesta. Murdochin valtakunta oli jo sukupolvien ajan ollut kohtalaisen hyvissä väleissä länteen. Yhteisellä rajallamme pystyi liikkumaan suhteellisen vapaasti ja kaupankäynti oli vilkasta. Huolimatta johtamastamme salakuljetus -organisaatiosta. Tehtäväni oli lähteä edustamaan heimoamme ja ottaa selvää Varjojen Klaanin suunnitelmasta. Tarvittaessa minun pitäisi irtisanoutua heidän liittoumastaan. Sain lähes vapaan mandaatin toimia oman harkintani mukaan. Päätimme silti olla yhteydessä toisiimme palaverin aikana, jos käsiteltäväksi tulisi asioita, joihin emme olleet varautuneet. Sain mukaani täydellisen raportin tiedossamme olevista faktoista ja isäni saatekirjeen, jossa hän valtuutti minut toimimaan sukuni edustajana.
Poistuin isäni huoneesta painavin askelin. Lähetin palvelijalleni tiedot tarvitsemistani varusteista, käskin sen tilata itselleni majoituksen Reapereiden ylläpitämästä hotellista ja pyysin varaamaan yksityiskoneen matkaani varten. Lähdön pitäisi tapahtua vielä tänä iltana. Se siitä vapaapäivästä.
LUKU 6: Huonoja uutisia
”Kaksi lukematonta viestiä. Haluatko että ohjaan ne näytölle?”, palvelijan ääni kysyi minulta. ”Kyllä, kiitos”, vastasin ja istuin nojatuolilleni. Sophien kanssa sopimaani tapaamiseen oli vielä reilusti yli tunti aikaa. Ehdin hyvin vilkaista nämä viestit läpi sillä välin, kun lämmin kylpyvesi valuu ammeeseeni. Ensimmäinen oli vanhalta ystävältäni Timothylta: ”Hei Alexander, halusin välittää tiedon sinulle henkilökohtaisesti. Yksi on poistunut keskuudestamme. Viime yönä yksi pettureista tunkeutui Victorin asuntoon. Mursi kaikki suojaukset ja surmasi hänet.”, näin katseesta surun, jota hän kantoi sisällään. Olimme kaikki kolme vanhoja ystäviä ja hän tiesi, miten rankasti Victorin menetys kosketti minua. Toimimme samassa ryhmässä viimeiset viisi vuotta. Olimme tehneet niin tiivistä yhteistyötä ja selvinneet monista vaikeuksista, että olimme kuin veljiä toisillemme. Ymmärsin heti miksi tietoa ei ollut lähetetty minulle aiemmin. Tämä oli liian henkilökohtaista. ”Osanottoni. Tesla tutkii parhaillaan tietokantoja ja neuvosto on kutsuttu hätäkokoukseen.”, Timothy jatkoi. ”Tällä hetkellä emme pysty tekemään asialle mitään. Lepää loppupäivä ja palataan huomenna asiaan uudelleen. Hei.”, viesti loppui hetken hiljaisuuteen. Tiesin ettei hän osannut valita sopivia sanoja sen lopettamiseen. Menetyksen tuoma tyhjyys valtasi sydämeni. En osannut vielä käsitellä asiaa. Nousin sohvalta, heitin paitani huoneen nurkkaan ja kävelin kylpyhuoneeseen.
”Sinulle on tulossa vieras. Taisitkin jo odottaa häntä. Avaanko Sophielle oven ja laitan jotain tilanteeseen sopivaa musiikkia?”, palvelijani kysyi. Hetken hiljaisuuden jälkeen, se laittoi soimaan rauhallisen, klassisen pianokonserton. En olisi itse osannut valita paremmin tilanteeseen soveltuvaa kappaletta. Olin tyytyväinen palvelijani toimintaan, kävelin aulaan Sophieta vastaan ja siirsin ajatukseni häneen.
”Hei rakas”, Sophie tervehti minua astuessaan ovesta sisään. Hänen silmänsä loistivat iloa kohtaamisestamme. Ruskeat hiukset ja hillitty meikki korostivat hänen kauniita piirteitään, herkkää suuta, amorin kaarta, kapeaa kaulaa ja solisluita. Tumma-, lyhythihainen-, lyösä paita korosti hänen hoikkia käsivarsiaan ja paljasti juuri sopivasti hänen rintojaan. Katseeni siirtyi lantion kaarelle ja laskeutui lopulta hänen kauniisiin sääriinsä. Tiedän miksi olen valinnut tämän naisen. En vastannut Sophielle. Kävelin suoraan hänen eteensä, katsoin syvälle silmiin, pyyhkäisin varovasti hänen otsahiuksiaan ja painoin käteni hellästi hänen poskelleen. Lyhyen, mutta ikuiselta tuntuneen hetken jälkeen suutelin häntä. Kiihkeästi, kuin ensimmäistä kertaa pitkän eron jälkeen. Rajusti, koska tunteet sisälläni repivät sydäntäni. Himoa, tuskaa, rakkautta ja vihaa. Huulemme vielä yhteen kietoutuneina, nostin hänet syliini ja kannoin makuuhuoneeseen.
”Sinulle on tulossa vieras. Taisitkin jo odottaa häntä. Avaanko Sophielle oven ja laitan jotain tilanteeseen sopivaa musiikkia?”, palvelijani kysyi. Hetken hiljaisuuden jälkeen, se laittoi soimaan rauhallisen, klassisen pianokonserton. En olisi itse osannut valita paremmin tilanteeseen soveltuvaa kappaletta. Olin tyytyväinen palvelijani toimintaan, kävelin aulaan Sophieta vastaan ja siirsin ajatukseni häneen.
”Hei rakas”, Sophie tervehti minua astuessaan ovesta sisään. Hänen silmänsä loistivat iloa kohtaamisestamme. Ruskeat hiukset ja hillitty meikki korostivat hänen kauniita piirteitään, herkkää suuta, amorin kaarta, kapeaa kaulaa ja solisluita. Tumma-, lyhythihainen-, lyösä paita korosti hänen hoikkia käsivarsiaan ja paljasti juuri sopivasti hänen rintojaan. Katseeni siirtyi lantion kaarelle ja laskeutui lopulta hänen kauniisiin sääriinsä. Tiedän miksi olen valinnut tämän naisen. En vastannut Sophielle. Kävelin suoraan hänen eteensä, katsoin syvälle silmiin, pyyhkäisin varovasti hänen otsahiuksiaan ja painoin käteni hellästi hänen poskelleen. Lyhyen, mutta ikuiselta tuntuneen hetken jälkeen suutelin häntä. Kiihkeästi, kuin ensimmäistä kertaa pitkän eron jälkeen. Rajusti, koska tunteet sisälläni repivät sydäntäni. Himoa, tuskaa, rakkautta ja vihaa. Huulemme vielä yhteen kietoutuneina, nostin hänet syliini ja kannoin makuuhuoneeseen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)