Kaksi hahmoa kohtaavat toisensa, Hollow Townin pimeällä kujalla. Pitkä mies, tummassa nahkatakissa ja aurinkolaseissa pysäyttää vastaan tulevan naisen. Mustan kiiltelevään, ihonmyötäiseen lateksiasuun pukeutunut nainen sylkäisee halveksuvasti purukumin suustaan, korottaa hieman omia lasejaan ja vilkaisee itsevarmasti vastapäätä seisovaa miestä. Mies seisoo paikoillaan ja tuijottaa naista. Pieni hymy vilahtaa hänen kasvoillaan. Samalla hetkellä nainen pyörähtää oikealle, vetää pitkän veitsen paitansa sisältä. Yhdellä liikkeellä hän väistää miehen sivulle, samaan aikaan sivaltaen veitsen miehen kaulaa kohti. Miehen pitkän nahkatakin lieve heilahtaa nopeasti. Hän tarttuu naisen oikeaan ranteeseen torjuen veitsen ja nostaa vasemmalla kädellään hänet seinää vasten. Veitsi tipahtaa maahan ja terävä helähdys kertoo naisen aurinkolasien murskautuneen asfaltin pintaan.
"Rauhoitu, Kim! En tullut tänne tappelemaan kanssasi. Meidän on keskusteltava. Haluatko jatkaa säälittävää sätkimistäsi vai laskenko sinut maahan?", mies sanoi itsevarmalla äänellä ja irrotti otteensa naisesta. Mies jatkoi: "Siirsin kohteesi tiedot tietokantaasi, halusin tavata sinut henkilökohtaisesti ja varmistaa, että olet sopiva henkilö tehtävään. Esimiehesi suositukset olivat, loistavat. Tapaat hänet huomenna Reapereiden kludilla. Onnea matkaan!".
Naisen piilolinsseihin virtasi tiedot kohteesta. Hänen esimiehensä valtuutus ja käsky suorittaa tehtävä, jos hänelle annetaan sitä varten erillinen määräys. Nainen nosti maahan pudonneen veitsen, korjasi hieman takkinsa asentoa ja jatkoi matkaa.
tiistai 2. elokuuta 2011
LUKU 8: Vartijoiden Neuvosto
Sinertävää valoa hohtavat valaisimet oli kohdistettu kahdeksaan tuoliin. Tuolit oli aseteltu lähes täydelliseksi ympyräksi jonka rikkoi keskellä oleva alttari. Pöydän edessä seisoi valkoiseen kultakirjailtuun kaapuun pukeutunut mies. Valkoinen valo syttyi, kun hän aloitti puheen: "Kutsun 4-tikaria edustamaan järjestömme sotureiden ääntä. Neljä astukoon valoon ja tuokoon virkansa symbolin Neuvoston kokoontumiseen todisteena puheensa rehellisyydestä ja päätöstensä oikeudenmukaisuudesta.", neljä punaiseen kaapuun pukeutunutta hahmoa kävelivät huoneen reunalta keskellä seisovan miehen eteen, asettivat koristellut tikarinsa edessä olevalle pöydälle ja istuivat huoneen oikealla reunalla oleville tuoleille. "Kutsun 4-kilpeä edustamaan järjestömme Arkkitehtien ääntä. Neljä astukoon valoon ja tuokoon virkansa symbolin Neuvoston kokoontumiseen todisteena puheensa rehellisyydestä ja päätöstensä oikeudenmukaisuudesta.", huoneen toisesta reunasta astui nyt neljä siniseen kaapuun pukeutunutta hahmoa. Jokaisella oli mukanaan kultainen kaulaketju, jotka he ottivat harkituin liikkein kaulastaan ja asettivat pöydälle. Tämän jälkeen he kävelivät huoneen toiselle laidalle ja täyttivät vasemmassa reunassa olleet neljä tyhjää tuolia. Siniseen kaapuun pukeutunut mies jatkoi: "Neuvoston kahdeksan valittua ovat paikalla ja tuoneet päätösvaltaansa edustavat symbolit Vartijoiden pyhimpään kappeliin. Julistan Neuvoston kokouksen alkaneeksi".
Valkokaapuista miestä lähimpänä istunut punaiseen kaapuun pukeutunut mies nousi seisomaan ja aloitti matalalla äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoista nuorinta, itseäni, omaa-tuntoani ja heimoani. Olen tietoinen viime päivien tapahtumista ja suuri suru ja huoli painavat sydäntäni. Pitkään olemme taistelleet pimeää vastaan ja torjuneet heidän hyökkäyksensä. Nyt järjestömme on kohdannut ensimmäisen todellisen takaiskun. Edustamani Vartijat ovat valmiit nousemaan vastarintaan ja noudattamaan jokaista Neuvoston antamaa määräystä, taistelussa itsenäisyytemme puolesta.", tämän jälkeen hän istui takaisin tuolilleen. Seuraavaksi nousi häntä vastapäätä istuva sinikaapuinen mies. "Edustan Arkkitehtien nuorimman ääntä ja tehtävääni suojella verkkoa ja sen koskemattomuutta. Tesla ja Arkkitehdit ovat tutkineet verkossa tapahtunutta häiriötä. Olemme yhtä hämmentyneitä ja huolissamme tapahtuneesta, kuin Vartijat ja otamme osaa meitä kaikkia koskevan menetyksen johdosta. Olemme valmiita nousemaan vastarintaan ja tukemaan kaikilla toimillamme Neuvoston päätöstä ja Vartijoiden toimia asian ratkaisemiseksi.", myös hän laskeutui puheensa jälkeen takaisin istuimelle.
Tämän jälkeen neljä seuraavaa Neuvoston jäsentä käyttivät oman puheenvuoronsa, antoivat tukensa Neuvoston päätökselle, nostivat tapahtuneeseen liittyviä mielipiteitä esiin ja ilmaisivat huolensa järjestön ja verkon kohtaamasta hyökkäyksestä. Viimein päästiin kahteen viimeiseen Neuvoston jäseneen, jotka istuivat alttarin vastapäisellä reunalla.
Ensin nousi punaiseen kaapuun pukeutunut mies ja aloitti puheensa rauhallisella, selkeästi vanhemman miehen äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoiden vanhimman ääntä. Olen kuullut nuorempieni kannan käsiteltävään asiaan. Vartijoiden järjestön puolesta olen tehnyt päätöksen.", hän kaivoi lyhyen miekan kaapunsa alta, viilsi sillä pienen haavan kämmeneensä ja jatkoi: "Olen vuodattanut vereni pyhälle miekalle, jota kannettiin Ensimmäisissä Heimosodissa. Se symboloi kaikkien läntisten heimojen sotureiden verta, kunniaa ja päättäväisyyttä. Tästä päivästä lähtien, Vartijamme taistelevat Pettureiden tuhoamiseksi, kunnes yksikään heistä ei enää kävele maailmamme pinnalla.", tämän jälkeen hän hiljeni hetkeksi ja jatkoi: "Ensimmäisenä toimenpiteenä kokoamme parhaista sotilaistamme ryhmän, joka lähtee rajojemme ulkopuolelle etsimään Pettureiden päämajan. Selvitämme heidän aikeensa ja lopulta tuhoamme heidät.", näiden lauseiden jälkeen hän istui takaisin alas ja pienellä nyökkäyksellä antoi puheenvuoron viimeiselle Neuvoston jäsenelle, joka nousi istuimeltaan ja aloitti. Vahva naisen ääni rikkoi hiljaisuuden: "Arvoisa Neuvosto, Vartijat ja Arkkitehdit. Viisauden ja tiedon äänenä, organisaatiomme suojelijana, tuen Vartijoiden toimia. Puolustamme verkkoa, Läntisen Valtakunnan kansalaisia ja lupaan, että Arkkitehdit antavat kaiken tiedon ja tuen taistelulle, jonka sotilaamme tulevat kohtaamaan. Ennustusten aika on koittanut ja kansamme on jälleen yhdistyttävä suuren surun edessä. Olemme valmistautuneet näitä aikoja varten ja nousemme sotaan luottavaisin mielin. Neuvoston on puhunut ja tehnyt päätöksensä.", näiden sanojen jälkeen nainen laskeutui tuolilleen.
Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies kiersi katseellaan kaikki paikalla olevat henkilöt. Hän ei nähnyt epäröintiä heidän katseissaan, nyökkäsi ja päätti lopettaa kokouksen: "Neuvosto on puhunut ja yksimielisesti päättänyt aloittaa valmistelut tulevaa sotaa varten. Jokainen paikalla ollut vie tiedon edustamalleen osalle järjestöä ja aloittaa valmistelut välittömästi. Neuvoston kokous on päättynyt.", hänen viimeisten sanojensa jälkeen punakaapuiset Vartija hakivat järjestyksessä kokouksen alussa alttarille asettamansa tikarit ja poistuivat. Heitä seurasivat Arkkitehdit, jonka jälkeen Neuvoston puhemies poistui huoneesta ja valot sammuivat.
Valkokaapuista miestä lähimpänä istunut punaiseen kaapuun pukeutunut mies nousi seisomaan ja aloitti matalalla äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoista nuorinta, itseäni, omaa-tuntoani ja heimoani. Olen tietoinen viime päivien tapahtumista ja suuri suru ja huoli painavat sydäntäni. Pitkään olemme taistelleet pimeää vastaan ja torjuneet heidän hyökkäyksensä. Nyt järjestömme on kohdannut ensimmäisen todellisen takaiskun. Edustamani Vartijat ovat valmiit nousemaan vastarintaan ja noudattamaan jokaista Neuvoston antamaa määräystä, taistelussa itsenäisyytemme puolesta.", tämän jälkeen hän istui takaisin tuolilleen. Seuraavaksi nousi häntä vastapäätä istuva sinikaapuinen mies. "Edustan Arkkitehtien nuorimman ääntä ja tehtävääni suojella verkkoa ja sen koskemattomuutta. Tesla ja Arkkitehdit ovat tutkineet verkossa tapahtunutta häiriötä. Olemme yhtä hämmentyneitä ja huolissamme tapahtuneesta, kuin Vartijat ja otamme osaa meitä kaikkia koskevan menetyksen johdosta. Olemme valmiita nousemaan vastarintaan ja tukemaan kaikilla toimillamme Neuvoston päätöstä ja Vartijoiden toimia asian ratkaisemiseksi.", myös hän laskeutui puheensa jälkeen takaisin istuimelle.
Tämän jälkeen neljä seuraavaa Neuvoston jäsentä käyttivät oman puheenvuoronsa, antoivat tukensa Neuvoston päätökselle, nostivat tapahtuneeseen liittyviä mielipiteitä esiin ja ilmaisivat huolensa järjestön ja verkon kohtaamasta hyökkäyksestä. Viimein päästiin kahteen viimeiseen Neuvoston jäseneen, jotka istuivat alttarin vastapäisellä reunalla.
Ensin nousi punaiseen kaapuun pukeutunut mies ja aloitti puheensa rauhallisella, selkeästi vanhemman miehen äänellä: "Edustan Neuvoston Vartijoiden vanhimman ääntä. Olen kuullut nuorempieni kannan käsiteltävään asiaan. Vartijoiden järjestön puolesta olen tehnyt päätöksen.", hän kaivoi lyhyen miekan kaapunsa alta, viilsi sillä pienen haavan kämmeneensä ja jatkoi: "Olen vuodattanut vereni pyhälle miekalle, jota kannettiin Ensimmäisissä Heimosodissa. Se symboloi kaikkien läntisten heimojen sotureiden verta, kunniaa ja päättäväisyyttä. Tästä päivästä lähtien, Vartijamme taistelevat Pettureiden tuhoamiseksi, kunnes yksikään heistä ei enää kävele maailmamme pinnalla.", tämän jälkeen hän hiljeni hetkeksi ja jatkoi: "Ensimmäisenä toimenpiteenä kokoamme parhaista sotilaistamme ryhmän, joka lähtee rajojemme ulkopuolelle etsimään Pettureiden päämajan. Selvitämme heidän aikeensa ja lopulta tuhoamme heidät.", näiden lauseiden jälkeen hän istui takaisin alas ja pienellä nyökkäyksellä antoi puheenvuoron viimeiselle Neuvoston jäsenelle, joka nousi istuimeltaan ja aloitti. Vahva naisen ääni rikkoi hiljaisuuden: "Arvoisa Neuvosto, Vartijat ja Arkkitehdit. Viisauden ja tiedon äänenä, organisaatiomme suojelijana, tuen Vartijoiden toimia. Puolustamme verkkoa, Läntisen Valtakunnan kansalaisia ja lupaan, että Arkkitehdit antavat kaiken tiedon ja tuen taistelulle, jonka sotilaamme tulevat kohtaamaan. Ennustusten aika on koittanut ja kansamme on jälleen yhdistyttävä suuren surun edessä. Olemme valmistautuneet näitä aikoja varten ja nousemme sotaan luottavaisin mielin. Neuvoston on puhunut ja tehnyt päätöksensä.", näiden sanojen jälkeen nainen laskeutui tuolilleen.
Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies kiersi katseellaan kaikki paikalla olevat henkilöt. Hän ei nähnyt epäröintiä heidän katseissaan, nyökkäsi ja päätti lopettaa kokouksen: "Neuvosto on puhunut ja yksimielisesti päättänyt aloittaa valmistelut tulevaa sotaa varten. Jokainen paikalla ollut vie tiedon edustamalleen osalle järjestöä ja aloittaa valmistelut välittömästi. Neuvoston kokous on päättynyt.", hänen viimeisten sanojensa jälkeen punakaapuiset Vartija hakivat järjestyksessä kokouksen alussa alttarille asettamansa tikarit ja poistuivat. Heitä seurasivat Arkkitehdit, jonka jälkeen Neuvoston puhemies poistui huoneesta ja valot sammuivat.
LUKU 7: Idän päälliköiden tapaaminen
Nousin hyvin levänneenä. Kello oli jo lähes kaksitoista, mutta en antanut sen häiritä. Tiesin, että saan levätä tänään niin pitkään kuin haluan. Nautin pitkistä aamuista ja pelkästä loikoilusta omalla sängylläni. Aamiaiseni odotti jo minua olohuoneessa. Pekonia, munia, tuoremehua, paahtoleipiä, mustaa kahvia ja hyvä sikaari. Kotona vietin ikuista sunnuntaita. Vastapaino rankalle työlleni. Kävelin olohuoneeseen ja pyysin palvelijaani lataamaan päivän tärkeimmät uutiset näytölleni. Jälleen viesti isältäni. Prioriteetti 1. Huoh, taas jotain todella tärkeää. Avasin kuvaviestin: "Huomenta Santiago. Onneksi heräsit ennen 12:00, muuten olisin joutunut potkimaan laiskan takamuksesi ylös sängystä. Sain aamupäivällä viestin, jossa Idän päälliköt kutsuttiin koolle. Tämä ilmeisesti liittyy aiemmin lähettämääsi salakuljettajaan. En pääse itse paikalle, joten saat mennä puolestani. Tapaaminen vaikuttaa erittäin tärkeältä. Kaikki, huom. KAIKKI, on kutsuttu paikalle. Jopa Inkvisitio ja Haudanryöstäjät ovat luvanneet tuoda edustajansa paikalle. Viestissä ei kerrottu kuka kokouksen on kutsunut koolle, mutta epäilen vahvasti Varjojen Klaanin olevan tämän kaiken takana. Kukaan muu ei saisi kaikkia heimoja paikalle. Odotan sinua toimistollani klo 14:00. Loppu.", vihasin isäni virallista ja mahtipontista tyyliä esittää asiansa. Tiedän, hän on valtakunnan tärkein mies. Suurimman heimon kuningas ja siksi lähes yksinvaltiaan asemassa. Olen kuitenkin hänen poikansa. Ottaisi edes joskus hieman rennommin. Jatkoin viestien selaamista, vilkaisin uutiset ja laitoin sen jälkeen hyvää väkivaltaviihdettä pyörimään taustalle samalla kun nautiskelin sikaarini loppuun.
Astuin ulos hissistä 13:58 ja astuin kattohuoneiston aulaan, jossa isäni toimisto sijaitsi. Mahtipontisesti sisustettu, lähes 200- neliön kokoinen huone aukesi silmieni eteen. 8-vartiomiestä ja kaksi marmorista veistettyä leijonaa seisoivat liikkumatta toimiston oven edessä. Jos en tietäisi vartijoiden olevan eläviä ihmisiä, olisin voinut luulla heitä vahanukeiksi. Isäni oli äärimmäisyyksiin asti tarkka pienistä yksityiskohdista. Meinasin jo tuntea pientä sääliä näitä kahdeksaa nousukasta kohtaan, mutta tiesin, että he olivat ylpeitä jokaisesta hetkestä, jonka saivat seisoa liikkumatta isäni toimiston edessä. He kuuluivat siihen etuoikeutettujen ryhmään, josta tulee sukumme sotilaiden eliittiä. Johtajia, joiden alaisuudessa heimomme soturit tulevat tottelemaan sokeasti jokaista saamaansa käskyä. Seisoin vielä hetken katsellen ympärilleni. Minuutti ja ovet aukenivat. Astuin sisään isäni toimistoon. Näkymä avaraan ja valoisaan huoneeseen avautui eteeni. Seinillä roikkui samat vanhat taideteokset, jotka olivat kulkeneet perheemme päämieheltä toiselle jo vuosisatojen ajan. Kasvoja menneiltä ajoilta. Suurmiehiä, joiden ansiosta sukumme mahti ulottuu Ensimmäisten Heimosotien ajoilta aina tähän päivään saakka. Isäni istui mustassa nojatuolissa, jota koristelivat keskiaikaiseen tyyliin kaiverretut puukäsinojat. Hän oli pukeutunut mustaan suoraan pukuun, jonka rinnuksiin oli kuvioitu sukumme symbolit. Huoneessa leijui mieto savun ja partaveden tuoksu.
"Poikani, astu sisään ja katso ensi kerralla mitä laitat päällesi ennen kuin tulet eteeni.", hän sanoi. Vilkaisin vaistomaisesti vaatetustani, vaikka tiesin mitä minulla oli päällä. Musta t-paita, mustasta nahasta tehty täydellisesti istuva kevyt takki, jota koristivat sukuni kaksi valkoista leijonaa, mustat kangashousut ja maiharit. En edes jaksanut kommentoida hänelle vaatetustani. "Päivää myös sinulle, rakas isukki. Sinulla taisi olla jotain tärkeää liittyen tapaamiseen. Tiedän mitä tarvitsen mukaan, mutta missä tapaaminen pidetään, milloin ja onko meillä mielipide johonkin käsiteltävään asiaan? Onko sinulla edes käsitystä siitä, mistä on kysymys?", tiesin että häntä ärsyttää se, että syötän hänelle sanoja suuhun. Varsinkin se, että kutsun häntä isukiksi. En välittänyt, nautin sisäisesti hänen ärsyttämisestään. Kaikki muut matelivat hänen edessään, mutta tiesin että minulla on oikeus sanoa mitä haluan. Olin ainoa, joka hänelle sanoi asiat suoraan ja vastusti hänen mielipiteitään. Tiedän että hän arvosti sitä, vaikka samalla myös vihasi.
Lyhyen keskustelumme jälkeen tiesin hieman enemmän kokoontumisen sisällöstä. Varjojen Klaani, Läntisen Valtakunnan Vartija -organisaatiosta eronneiden pettureiden perustama heimo, oli auttanut biologejamme luomaan elävän, ihon sisälle istutettavan lähettimen. Samanlaisen lähettimen, jonka salakuljettajamme oli tietämättään kuljettanut Vartijoiden päämajaan kaksi päivää aiemmin. Nyt salakuljettajaa odotti karkoitusmääräys ja hän olisi todennäköisesti muutaman päivän sisällä vapaiden valtakuntien alueella. Samaan aikaan yksi Vartijoista oli saanut mystisesti surmansa ja Vartijoiden Neuvosto, johon kuuluivat heidän korkeinta arvostusta nauttivat jäsenensä, oli kutsuttu koolle. Isäni oli varovainen asian suhteen. Oli hyvin todennäköistä, että Varjojen Klaani oli siirtänyt katkeran sotansa Läntisen Valtakunnan rajojen sisälle ja halusi nyt yhdistää Idän heimot sotaan oman asiansa puolesta. Pelon tasapainoa oli järkytetty ja yhtenä suurimmista heimoista meidän roolimme tulisi olemaan merkittävä. Hän ei selvästikään pitänyt ajatuksesta. Murdochin valtakunta oli jo sukupolvien ajan ollut kohtalaisen hyvissä väleissä länteen. Yhteisellä rajallamme pystyi liikkumaan suhteellisen vapaasti ja kaupankäynti oli vilkasta. Huolimatta johtamastamme salakuljetus -organisaatiosta. Tehtäväni oli lähteä edustamaan heimoamme ja ottaa selvää Varjojen Klaanin suunnitelmasta. Tarvittaessa minun pitäisi irtisanoutua heidän liittoumastaan. Sain lähes vapaan mandaatin toimia oman harkintani mukaan. Päätimme silti olla yhteydessä toisiimme palaverin aikana, jos käsiteltäväksi tulisi asioita, joihin emme olleet varautuneet. Sain mukaani täydellisen raportin tiedossamme olevista faktoista ja isäni saatekirjeen, jossa hän valtuutti minut toimimaan sukuni edustajana.
Poistuin isäni huoneesta painavin askelin. Lähetin palvelijalleni tiedot tarvitsemistani varusteista, käskin sen tilata itselleni majoituksen Reapereiden ylläpitämästä hotellista ja pyysin varaamaan yksityiskoneen matkaani varten. Lähdön pitäisi tapahtua vielä tänä iltana. Se siitä vapaapäivästä.
Astuin ulos hissistä 13:58 ja astuin kattohuoneiston aulaan, jossa isäni toimisto sijaitsi. Mahtipontisesti sisustettu, lähes 200- neliön kokoinen huone aukesi silmieni eteen. 8-vartiomiestä ja kaksi marmorista veistettyä leijonaa seisoivat liikkumatta toimiston oven edessä. Jos en tietäisi vartijoiden olevan eläviä ihmisiä, olisin voinut luulla heitä vahanukeiksi. Isäni oli äärimmäisyyksiin asti tarkka pienistä yksityiskohdista. Meinasin jo tuntea pientä sääliä näitä kahdeksaa nousukasta kohtaan, mutta tiesin, että he olivat ylpeitä jokaisesta hetkestä, jonka saivat seisoa liikkumatta isäni toimiston edessä. He kuuluivat siihen etuoikeutettujen ryhmään, josta tulee sukumme sotilaiden eliittiä. Johtajia, joiden alaisuudessa heimomme soturit tulevat tottelemaan sokeasti jokaista saamaansa käskyä. Seisoin vielä hetken katsellen ympärilleni. Minuutti ja ovet aukenivat. Astuin sisään isäni toimistoon. Näkymä avaraan ja valoisaan huoneeseen avautui eteeni. Seinillä roikkui samat vanhat taideteokset, jotka olivat kulkeneet perheemme päämieheltä toiselle jo vuosisatojen ajan. Kasvoja menneiltä ajoilta. Suurmiehiä, joiden ansiosta sukumme mahti ulottuu Ensimmäisten Heimosotien ajoilta aina tähän päivään saakka. Isäni istui mustassa nojatuolissa, jota koristelivat keskiaikaiseen tyyliin kaiverretut puukäsinojat. Hän oli pukeutunut mustaan suoraan pukuun, jonka rinnuksiin oli kuvioitu sukumme symbolit. Huoneessa leijui mieto savun ja partaveden tuoksu.
"Poikani, astu sisään ja katso ensi kerralla mitä laitat päällesi ennen kuin tulet eteeni.", hän sanoi. Vilkaisin vaistomaisesti vaatetustani, vaikka tiesin mitä minulla oli päällä. Musta t-paita, mustasta nahasta tehty täydellisesti istuva kevyt takki, jota koristivat sukuni kaksi valkoista leijonaa, mustat kangashousut ja maiharit. En edes jaksanut kommentoida hänelle vaatetustani. "Päivää myös sinulle, rakas isukki. Sinulla taisi olla jotain tärkeää liittyen tapaamiseen. Tiedän mitä tarvitsen mukaan, mutta missä tapaaminen pidetään, milloin ja onko meillä mielipide johonkin käsiteltävään asiaan? Onko sinulla edes käsitystä siitä, mistä on kysymys?", tiesin että häntä ärsyttää se, että syötän hänelle sanoja suuhun. Varsinkin se, että kutsun häntä isukiksi. En välittänyt, nautin sisäisesti hänen ärsyttämisestään. Kaikki muut matelivat hänen edessään, mutta tiesin että minulla on oikeus sanoa mitä haluan. Olin ainoa, joka hänelle sanoi asiat suoraan ja vastusti hänen mielipiteitään. Tiedän että hän arvosti sitä, vaikka samalla myös vihasi.
Lyhyen keskustelumme jälkeen tiesin hieman enemmän kokoontumisen sisällöstä. Varjojen Klaani, Läntisen Valtakunnan Vartija -organisaatiosta eronneiden pettureiden perustama heimo, oli auttanut biologejamme luomaan elävän, ihon sisälle istutettavan lähettimen. Samanlaisen lähettimen, jonka salakuljettajamme oli tietämättään kuljettanut Vartijoiden päämajaan kaksi päivää aiemmin. Nyt salakuljettajaa odotti karkoitusmääräys ja hän olisi todennäköisesti muutaman päivän sisällä vapaiden valtakuntien alueella. Samaan aikaan yksi Vartijoista oli saanut mystisesti surmansa ja Vartijoiden Neuvosto, johon kuuluivat heidän korkeinta arvostusta nauttivat jäsenensä, oli kutsuttu koolle. Isäni oli varovainen asian suhteen. Oli hyvin todennäköistä, että Varjojen Klaani oli siirtänyt katkeran sotansa Läntisen Valtakunnan rajojen sisälle ja halusi nyt yhdistää Idän heimot sotaan oman asiansa puolesta. Pelon tasapainoa oli järkytetty ja yhtenä suurimmista heimoista meidän roolimme tulisi olemaan merkittävä. Hän ei selvästikään pitänyt ajatuksesta. Murdochin valtakunta oli jo sukupolvien ajan ollut kohtalaisen hyvissä väleissä länteen. Yhteisellä rajallamme pystyi liikkumaan suhteellisen vapaasti ja kaupankäynti oli vilkasta. Huolimatta johtamastamme salakuljetus -organisaatiosta. Tehtäväni oli lähteä edustamaan heimoamme ja ottaa selvää Varjojen Klaanin suunnitelmasta. Tarvittaessa minun pitäisi irtisanoutua heidän liittoumastaan. Sain lähes vapaan mandaatin toimia oman harkintani mukaan. Päätimme silti olla yhteydessä toisiimme palaverin aikana, jos käsiteltäväksi tulisi asioita, joihin emme olleet varautuneet. Sain mukaani täydellisen raportin tiedossamme olevista faktoista ja isäni saatekirjeen, jossa hän valtuutti minut toimimaan sukuni edustajana.
Poistuin isäni huoneesta painavin askelin. Lähetin palvelijalleni tiedot tarvitsemistani varusteista, käskin sen tilata itselleni majoituksen Reapereiden ylläpitämästä hotellista ja pyysin varaamaan yksityiskoneen matkaani varten. Lähdön pitäisi tapahtua vielä tänä iltana. Se siitä vapaapäivästä.
LUKU 6: Huonoja uutisia
”Kaksi lukematonta viestiä. Haluatko että ohjaan ne näytölle?”, palvelijan ääni kysyi minulta. ”Kyllä, kiitos”, vastasin ja istuin nojatuolilleni. Sophien kanssa sopimaani tapaamiseen oli vielä reilusti yli tunti aikaa. Ehdin hyvin vilkaista nämä viestit läpi sillä välin, kun lämmin kylpyvesi valuu ammeeseeni. Ensimmäinen oli vanhalta ystävältäni Timothylta: ”Hei Alexander, halusin välittää tiedon sinulle henkilökohtaisesti. Yksi on poistunut keskuudestamme. Viime yönä yksi pettureista tunkeutui Victorin asuntoon. Mursi kaikki suojaukset ja surmasi hänet.”, näin katseesta surun, jota hän kantoi sisällään. Olimme kaikki kolme vanhoja ystäviä ja hän tiesi, miten rankasti Victorin menetys kosketti minua. Toimimme samassa ryhmässä viimeiset viisi vuotta. Olimme tehneet niin tiivistä yhteistyötä ja selvinneet monista vaikeuksista, että olimme kuin veljiä toisillemme. Ymmärsin heti miksi tietoa ei ollut lähetetty minulle aiemmin. Tämä oli liian henkilökohtaista. ”Osanottoni. Tesla tutkii parhaillaan tietokantoja ja neuvosto on kutsuttu hätäkokoukseen.”, Timothy jatkoi. ”Tällä hetkellä emme pysty tekemään asialle mitään. Lepää loppupäivä ja palataan huomenna asiaan uudelleen. Hei.”, viesti loppui hetken hiljaisuuteen. Tiesin ettei hän osannut valita sopivia sanoja sen lopettamiseen. Menetyksen tuoma tyhjyys valtasi sydämeni. En osannut vielä käsitellä asiaa. Nousin sohvalta, heitin paitani huoneen nurkkaan ja kävelin kylpyhuoneeseen.
”Sinulle on tulossa vieras. Taisitkin jo odottaa häntä. Avaanko Sophielle oven ja laitan jotain tilanteeseen sopivaa musiikkia?”, palvelijani kysyi. Hetken hiljaisuuden jälkeen, se laittoi soimaan rauhallisen, klassisen pianokonserton. En olisi itse osannut valita paremmin tilanteeseen soveltuvaa kappaletta. Olin tyytyväinen palvelijani toimintaan, kävelin aulaan Sophieta vastaan ja siirsin ajatukseni häneen.
”Hei rakas”, Sophie tervehti minua astuessaan ovesta sisään. Hänen silmänsä loistivat iloa kohtaamisestamme. Ruskeat hiukset ja hillitty meikki korostivat hänen kauniita piirteitään, herkkää suuta, amorin kaarta, kapeaa kaulaa ja solisluita. Tumma-, lyhythihainen-, lyösä paita korosti hänen hoikkia käsivarsiaan ja paljasti juuri sopivasti hänen rintojaan. Katseeni siirtyi lantion kaarelle ja laskeutui lopulta hänen kauniisiin sääriinsä. Tiedän miksi olen valinnut tämän naisen. En vastannut Sophielle. Kävelin suoraan hänen eteensä, katsoin syvälle silmiin, pyyhkäisin varovasti hänen otsahiuksiaan ja painoin käteni hellästi hänen poskelleen. Lyhyen, mutta ikuiselta tuntuneen hetken jälkeen suutelin häntä. Kiihkeästi, kuin ensimmäistä kertaa pitkän eron jälkeen. Rajusti, koska tunteet sisälläni repivät sydäntäni. Himoa, tuskaa, rakkautta ja vihaa. Huulemme vielä yhteen kietoutuneina, nostin hänet syliini ja kannoin makuuhuoneeseen.
”Sinulle on tulossa vieras. Taisitkin jo odottaa häntä. Avaanko Sophielle oven ja laitan jotain tilanteeseen sopivaa musiikkia?”, palvelijani kysyi. Hetken hiljaisuuden jälkeen, se laittoi soimaan rauhallisen, klassisen pianokonserton. En olisi itse osannut valita paremmin tilanteeseen soveltuvaa kappaletta. Olin tyytyväinen palvelijani toimintaan, kävelin aulaan Sophieta vastaan ja siirsin ajatukseni häneen.
”Hei rakas”, Sophie tervehti minua astuessaan ovesta sisään. Hänen silmänsä loistivat iloa kohtaamisestamme. Ruskeat hiukset ja hillitty meikki korostivat hänen kauniita piirteitään, herkkää suuta, amorin kaarta, kapeaa kaulaa ja solisluita. Tumma-, lyhythihainen-, lyösä paita korosti hänen hoikkia käsivarsiaan ja paljasti juuri sopivasti hänen rintojaan. Katseeni siirtyi lantion kaarelle ja laskeutui lopulta hänen kauniisiin sääriinsä. Tiedän miksi olen valinnut tämän naisen. En vastannut Sophielle. Kävelin suoraan hänen eteensä, katsoin syvälle silmiin, pyyhkäisin varovasti hänen otsahiuksiaan ja painoin käteni hellästi hänen poskelleen. Lyhyen, mutta ikuiselta tuntuneen hetken jälkeen suutelin häntä. Kiihkeästi, kuin ensimmäistä kertaa pitkän eron jälkeen. Rajusti, koska tunteet sisälläni repivät sydäntäni. Himoa, tuskaa, rakkautta ja vihaa. Huulemme vielä yhteen kietoutuneina, nostin hänet syliini ja kannoin makuuhuoneeseen.
LUKU 5: Kattoterassi
Timothy nielaisi viimeisen suupalan herkullisesta medium pihvistään. Ateria oli ollut nautinnollinen ja sai hänen ajatuksensa hetkeksi pois päivän tapahtumista. Hän nosti katseensa kohti näköalaa, joka aukeni kattotasanteen reunalla olevalta terassilta. Aurinko lämmitti hänen kasvojaan. "Vielä toinen olut, kiitos!", hän sanoi palvelijalleen. Näköala ravintolan terassilta oli erityisen kaunis tällaisena päivänä ja hän antoi katseenha vaellella hetken näkymässä. Adrian Cityn tekojärvi kimalteli auringonvaloa. Vieno tuuli heilutti ympäröivän keskuspuiston vehreitä lehmuksia. Ympäröivät teräksestä ja lasista rakennetut pilvenpiirtäjät heijastivat kauniisti auringonvaloa. Hän toivoi, että hetki olisi ollut ikuinen ja sulki silmänsä.
"Oluenne herra Falcon, olkaa hyvä", viettelevä tarjoilijan ääni sanoi hänelle. Herra Falcon. Hän oli jo tottunut salanimeen, jota jokainen vartija käytti julkisissa tapaamisissa. Tarjoilijan saamien laskutustietojen mukaan hän oli aivan tavallinen toimittaja. Timothy siemaisi kulauksen virkistävää olutta, tunsi sen kuplien kutittavan kurkkuaan ja rentouttavan, viilentävän tunteen sen virratessa hänen vatsaansa.
Täydellinen ympäristö, ateria ja virkistävä olut olivat rentouttaneet hänet ja päivän tapahtumat palasivat hänen ajatuksiinsa. Victorin kuolema ja heidän yhteiset hetkensä kulkivat katkeamattomana kuvavirtana hänen alitajunnassaan. Sitten ne suuntautuivat takaisin nykyhetkeen. Petturit ovat vartijan koulutuksen saaneita henkilöitä. Jokaisen Vartijaksi koulutettavan tärkein oppitunti kohdistuu heidän sydämeensä. Oikeudenmukaisuus on tärkein hyve, johon heitä koulutetaan. Kaikki se fyysinen kärsimys, älyllinen ponnistelu ja henkinen rasitus on vain mielen valmistautumista ymmärtämään se, mikä on heidän tehtävänsä. Ilman oikeuskäsitystä ja kaikkea toimintaa ohjaavaa moraalia, koulutus on mennyt hukkaan. Vaikka heillä on parhaat mahdolliset opettajat. Vuosisatoja pitkä pedagoginen perinne ja vain tarkkaan valitut henkilöt otetaan mukaan koulutukseen, niin osa ei ikinä saavuta Vartijan tehtävien todellista päämäärää. Petturit ovat henkilöitä, joiden sydän on liian musta ja petollinen hyväksymään oikeudenmukaisuuden periaatteen. Jos koulutus on päässyt tarpeeksi pitkälle ja he pääsevät pakenemaan sisäoppilaitoksista, heitä odottaa Läntisen Valtakunnan ulkopuolella verkosto, joka ottaa heidät iloiten vastaan. Vartijoiden Neuvostollakaan ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuka heitä johtaa. Pettureiden määrä on suhteellisen pieni, mutta luopuessaan oikeudenmukaisuuden periaatteesta, heistä tulee yliluonnollisen vahvoja. Pimeys vetää puoleensa ja ilman sydämen ohjausta, koulutuksella, jonka he ovat saaneet, ihminen pystyy käsittämättömiin tekoihin.
Joku Pettureista on nyt saanut itselleen voiman ja röyhkeyden, jonka avulla he ovat hyökänneet meitä vastaan. Omalla maaperällämme, jonka piti olla haavoittumaton. Neuvoston jokainen jäsen on varmasti tällä hetkellä suurien kysymysten äärellä. Tekoäly tutkii jokaisen tallenteen. Jokaisen pienen vihjeen siitä, miten tämä on voinut tapahtua. Puistatus, tunne, jonka hän oli jo luullut unohtuneen kulki nopeasti läpi hänen selkärankansa. Olemme sodassa. Sodassa, jota on pitkään pelätty ja jota varten olemme valmistautuneet. Hän otti pitkän siemauksen olutta, katsoi syvälle horisonttiin ja painoi jälleen silmänsä kiinni.
"Oluenne herra Falcon, olkaa hyvä", viettelevä tarjoilijan ääni sanoi hänelle. Herra Falcon. Hän oli jo tottunut salanimeen, jota jokainen vartija käytti julkisissa tapaamisissa. Tarjoilijan saamien laskutustietojen mukaan hän oli aivan tavallinen toimittaja. Timothy siemaisi kulauksen virkistävää olutta, tunsi sen kuplien kutittavan kurkkuaan ja rentouttavan, viilentävän tunteen sen virratessa hänen vatsaansa.
Täydellinen ympäristö, ateria ja virkistävä olut olivat rentouttaneet hänet ja päivän tapahtumat palasivat hänen ajatuksiinsa. Victorin kuolema ja heidän yhteiset hetkensä kulkivat katkeamattomana kuvavirtana hänen alitajunnassaan. Sitten ne suuntautuivat takaisin nykyhetkeen. Petturit ovat vartijan koulutuksen saaneita henkilöitä. Jokaisen Vartijaksi koulutettavan tärkein oppitunti kohdistuu heidän sydämeensä. Oikeudenmukaisuus on tärkein hyve, johon heitä koulutetaan. Kaikki se fyysinen kärsimys, älyllinen ponnistelu ja henkinen rasitus on vain mielen valmistautumista ymmärtämään se, mikä on heidän tehtävänsä. Ilman oikeuskäsitystä ja kaikkea toimintaa ohjaavaa moraalia, koulutus on mennyt hukkaan. Vaikka heillä on parhaat mahdolliset opettajat. Vuosisatoja pitkä pedagoginen perinne ja vain tarkkaan valitut henkilöt otetaan mukaan koulutukseen, niin osa ei ikinä saavuta Vartijan tehtävien todellista päämäärää. Petturit ovat henkilöitä, joiden sydän on liian musta ja petollinen hyväksymään oikeudenmukaisuuden periaatteen. Jos koulutus on päässyt tarpeeksi pitkälle ja he pääsevät pakenemaan sisäoppilaitoksista, heitä odottaa Läntisen Valtakunnan ulkopuolella verkosto, joka ottaa heidät iloiten vastaan. Vartijoiden Neuvostollakaan ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuka heitä johtaa. Pettureiden määrä on suhteellisen pieni, mutta luopuessaan oikeudenmukaisuuden periaatteesta, heistä tulee yliluonnollisen vahvoja. Pimeys vetää puoleensa ja ilman sydämen ohjausta, koulutuksella, jonka he ovat saaneet, ihminen pystyy käsittämättömiin tekoihin.
Joku Pettureista on nyt saanut itselleen voiman ja röyhkeyden, jonka avulla he ovat hyökänneet meitä vastaan. Omalla maaperällämme, jonka piti olla haavoittumaton. Neuvoston jokainen jäsen on varmasti tällä hetkellä suurien kysymysten äärellä. Tekoäly tutkii jokaisen tallenteen. Jokaisen pienen vihjeen siitä, miten tämä on voinut tapahtua. Puistatus, tunne, jonka hän oli jo luullut unohtuneen kulki nopeasti läpi hänen selkärankansa. Olemme sodassa. Sodassa, jota on pitkään pelätty ja jota varten olemme valmistautuneet. Hän otti pitkän siemauksen olutta, katsoi syvälle horisonttiin ja painoi jälleen silmänsä kiinni.
LUKU 4: Päämaja
Näytöllä pyöri valvontakameroiden tallentama kuvasarja. Tummiin pukeutunut mies käveli kerrostalon aulaan. Astui hissiin, käveli käytävää pitkin Victorin huoneen ovelle, avasi oven ja näyttö pimeni.
"Ei mitään tunnisteita? Näkymätön mies?", totesi Timothy kysyvästi. "Kyllä!", vastasi nuoren naisen ääni kaiuttimesta ja jatkoi: "Hän on onnistunut sotkemaan yhteytemme. Tämä on todella harvinaista. Järjestelmän mukaan hänen turvaluokituksensa on tarpeeksi korkea. Kenenkään ei pitäisi pystyä kiertämään minun ohitseni, mutta epäilen, että hänellä on todella vahva häirintäohjelma, joka on pysäyttänyt ulospäin lähtevät singnaalit. Huoneistosta poistumisen jälkeen hänestä ei ole merkkiäkään. Scannasin läpi kaikki lähialueiden valvontakamerat, eikä hänestä näy jälkeäkään." "Miten se on edes mahdollista? Luulin että verkkosi sisällä siihen ei ole edes mahdollisuutta. Mitään tällaista ei ole tapahtunut yli 10-vuoteen. Ei sen jälkeen, kun saimme valmiiksi Läntisen Valtakunnan alueen uuden runkoverkon.", jatkoi Timothy. "Ei sen pitäisikään olla. Petturit ovat kasvaneet vahvemmiksi kuin luulimme. Joko heillä on soluttautuja tai sitten heitä auttaa joku muu.", vastasi naisen ääni.
Suuressa tietokone salissa istui mietteliään näköinen Timothy. Yksi merkittävimmistä Arkkitehdeista, joka vielä toimi kenttäoperaatioissa. Tänään oli ollut erikoinen päivä, siksi hän oli saapunut paikalle. Iltapäivällä päämajaan oli tuotu salakuljettaja, jonka kuulusteluilla oli merkittävä osuus yhden tärkeän salakuljetusrenkaan jäljittämisessä. Häneltä saadut tiedot voisivat lopulta johtaa organisaatiota rahoittavan Heimon jäljille. Mitään erityistä ei kuitenkaan vielä ollut paljastunut. Tutkintaa jatketaan vielä kahden kuulustelutekniikoihin erikoistuneen Arkkitehdin voimin. Tämä oli kuitenkin jotain paljon huolestuttavampaa. Yhtään Vartijaa ei ole surmattu Läntisen Valtakunnan rajojen sisällä yli kymmeneen vuoteen. Nyt surmattu Vartija Victor oli jo pitkään toiminut merkittävissä kenttäoperaatioissa. Hän oli osa pientä erikoisoperaatioita suorittavaa solua. Lahjakas nuori mies, joka oli selviytynyt taistelukoulutuksesta erinomaisin arvosanoin. Toiminut lähes puolet tehtävistään sotatoimialueen rajojen takana. Hänen yhteytensä palvelijaan ja heidän välinen yhteistyönsä oli toiminut saumattomasti. Näin ei pitänyt tapahtua. Huoneistoon tunkeutunut mies oli vain kävellyt kaikkien turvatoimien läpi. Surmannut Victorin ja kadonnut.
"Petturit ovat nousemassa vastarintaan. Sota on siirtymässä omien rajojemme sisälle. Laitoin tästä tiedotteen Neuvostolle. Yritän selvittää kaiken mahdollisen tapaukseen liittyvän. Palaverin ajankohtaa en vielä tiedä, mutta Neuvoston on nyt kokoonnuttava ja ryhdyttävä vastatoimiin. Sisäinen turvallisuutemme on uhattuna.", naisen ääni sanoi. Ääni kaiuttimessa oli tekoälyn Timothylle räätälöimä ääni. Läntisen Valtakunnan sisäinen runkoverkko toimi täysin tämän kaikkitietävän supertietokoneen ohjauksessa. Nyt joku oli pystynyt tunkeutumaan sen suojauksen läpi ja murhaamaan yhden Vartijoista. Tilanne oli todella huolestuttava. Timothy nousi valvontahuoneen tuolilta ja poistui huoneesta. "Kiitos! Laita raportti myös minulle. Mietin asiaa jossain muualla. Rauhallisemmassa paikassa.", Timothy sanoi tekoälylle ja poistui huoneesta.
Kysymysten myrsky raivosi hänen päänsä sisällä. Hän oli tuntenut Victorin henkilökohtaisesti ja menetyksen tunne häiritsi nyt hänen keskittymistään. Aika ja hyvä ruoka rauhoittaa. Ehkä olut tai kaksi. Hän päätti pitää loppupäivän vapaata ja etsiä paikan, jossa voisi selvitellä ajatuksiaan.
"Ei mitään tunnisteita? Näkymätön mies?", totesi Timothy kysyvästi. "Kyllä!", vastasi nuoren naisen ääni kaiuttimesta ja jatkoi: "Hän on onnistunut sotkemaan yhteytemme. Tämä on todella harvinaista. Järjestelmän mukaan hänen turvaluokituksensa on tarpeeksi korkea. Kenenkään ei pitäisi pystyä kiertämään minun ohitseni, mutta epäilen, että hänellä on todella vahva häirintäohjelma, joka on pysäyttänyt ulospäin lähtevät singnaalit. Huoneistosta poistumisen jälkeen hänestä ei ole merkkiäkään. Scannasin läpi kaikki lähialueiden valvontakamerat, eikä hänestä näy jälkeäkään." "Miten se on edes mahdollista? Luulin että verkkosi sisällä siihen ei ole edes mahdollisuutta. Mitään tällaista ei ole tapahtunut yli 10-vuoteen. Ei sen jälkeen, kun saimme valmiiksi Läntisen Valtakunnan alueen uuden runkoverkon.", jatkoi Timothy. "Ei sen pitäisikään olla. Petturit ovat kasvaneet vahvemmiksi kuin luulimme. Joko heillä on soluttautuja tai sitten heitä auttaa joku muu.", vastasi naisen ääni.
Suuressa tietokone salissa istui mietteliään näköinen Timothy. Yksi merkittävimmistä Arkkitehdeista, joka vielä toimi kenttäoperaatioissa. Tänään oli ollut erikoinen päivä, siksi hän oli saapunut paikalle. Iltapäivällä päämajaan oli tuotu salakuljettaja, jonka kuulusteluilla oli merkittävä osuus yhden tärkeän salakuljetusrenkaan jäljittämisessä. Häneltä saadut tiedot voisivat lopulta johtaa organisaatiota rahoittavan Heimon jäljille. Mitään erityistä ei kuitenkaan vielä ollut paljastunut. Tutkintaa jatketaan vielä kahden kuulustelutekniikoihin erikoistuneen Arkkitehdin voimin. Tämä oli kuitenkin jotain paljon huolestuttavampaa. Yhtään Vartijaa ei ole surmattu Läntisen Valtakunnan rajojen sisällä yli kymmeneen vuoteen. Nyt surmattu Vartija Victor oli jo pitkään toiminut merkittävissä kenttäoperaatioissa. Hän oli osa pientä erikoisoperaatioita suorittavaa solua. Lahjakas nuori mies, joka oli selviytynyt taistelukoulutuksesta erinomaisin arvosanoin. Toiminut lähes puolet tehtävistään sotatoimialueen rajojen takana. Hänen yhteytensä palvelijaan ja heidän välinen yhteistyönsä oli toiminut saumattomasti. Näin ei pitänyt tapahtua. Huoneistoon tunkeutunut mies oli vain kävellyt kaikkien turvatoimien läpi. Surmannut Victorin ja kadonnut.
"Petturit ovat nousemassa vastarintaan. Sota on siirtymässä omien rajojemme sisälle. Laitoin tästä tiedotteen Neuvostolle. Yritän selvittää kaiken mahdollisen tapaukseen liittyvän. Palaverin ajankohtaa en vielä tiedä, mutta Neuvoston on nyt kokoonnuttava ja ryhdyttävä vastatoimiin. Sisäinen turvallisuutemme on uhattuna.", naisen ääni sanoi. Ääni kaiuttimessa oli tekoälyn Timothylle räätälöimä ääni. Läntisen Valtakunnan sisäinen runkoverkko toimi täysin tämän kaikkitietävän supertietokoneen ohjauksessa. Nyt joku oli pystynyt tunkeutumaan sen suojauksen läpi ja murhaamaan yhden Vartijoista. Tilanne oli todella huolestuttava. Timothy nousi valvontahuoneen tuolilta ja poistui huoneesta. "Kiitos! Laita raportti myös minulle. Mietin asiaa jossain muualla. Rauhallisemmassa paikassa.", Timothy sanoi tekoälylle ja poistui huoneesta.
Kysymysten myrsky raivosi hänen päänsä sisällä. Hän oli tuntenut Victorin henkilökohtaisesti ja menetyksen tunne häiritsi nyt hänen keskittymistään. Aika ja hyvä ruoka rauhoittaa. Ehkä olut tai kaksi. Hän päätti pitää loppupäivän vapaata ja etsiä paikan, jossa voisi selvitellä ajatuksiaan.
LUKU 3: Pimeys
Heräsin askelien ääneen huoneessani. "Valot", käskin palvelijaani. Mitään ei tapahtunut. "VALOT!", huusin perään. Ei vieläkään mitään. Pelkkä pimeys täytti huoneen. Pelko hiipi sydämeeni. Näin ei ollut tapahtunut aiemmin. Palvelijani oli kytketty vahvimpaan mahdolliseen verkkoon ja olin itse opettanut sitä 5-vuotiaasta asti. Se tunsi käskyni vaikka äänenpainoni muuttui. Askeleet tulivat lähemmäksi. Oli vielä yö, koska verhojen välistä ei tullut pienintäkään valon pilkahdusta.
Tartuin yöpöydälläni olevaan aseeseen. Nostin lasit silmilleni ja toivoin pimeänäon paljastavan tunkeilijan. Mustaa. Pimeää. Joku oli sulkenut palvelijani. Olin koulutettu epävarmuuteen ja hallitsemaan tunteitani. Tämä oli jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Pelon värinä kulki kehoni läpi.
"Huomenta", sanoi matala itsevarma ääni. "Kuka olet ja miten helvetissä olet päässyt asuntooni, sulkenut vartijani ja päässyt kaikkien turvatoimien läpi?", kysyin huoneessa seisovalta mieheltä. Samalla sotilaan vaistoni saivat minut pyörähtämään sängyltä ja kohdistin aseeni tummaan hahmoon, joka seisoi nyt sänkyni päädyssä. "Et tarvitse sitä enää.", mies vastasi. Samalla hetkellä huoneen valaisimet syttyivät himmeään valoon. Hän oli lähes 2-metriä pitkä, reisiin asti ulottuvaan nahkatakkiin pukeunut mies. Mustat lasit ja pitkät hiukset piilottivat hänen kasvonsa, enkä tunnistanut niitä. Olin nähnyt kuvan jokaisesta merkittävästä petturista. He olivat ainoita, joilla saatoin kuvitella olevan voimaa vangita palvelijani. Nostin aseeni ja painoin liipaisinta. Click! Mitään ei tapahtunut. Kuulin hänen vahingoniloisen naurunsa. Näin välähdyksen, jota seurasi pimeys.
Mies katseli hetken maassa makaavaa päätöntä ruumista, pyyhki valuvan verivanan miekastaan, avasi ikkunan ja poistui huoneistosta.
Tartuin yöpöydälläni olevaan aseeseen. Nostin lasit silmilleni ja toivoin pimeänäon paljastavan tunkeilijan. Mustaa. Pimeää. Joku oli sulkenut palvelijani. Olin koulutettu epävarmuuteen ja hallitsemaan tunteitani. Tämä oli jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Pelon värinä kulki kehoni läpi.
"Huomenta", sanoi matala itsevarma ääni. "Kuka olet ja miten helvetissä olet päässyt asuntooni, sulkenut vartijani ja päässyt kaikkien turvatoimien läpi?", kysyin huoneessa seisovalta mieheltä. Samalla sotilaan vaistoni saivat minut pyörähtämään sängyltä ja kohdistin aseeni tummaan hahmoon, joka seisoi nyt sänkyni päädyssä. "Et tarvitse sitä enää.", mies vastasi. Samalla hetkellä huoneen valaisimet syttyivät himmeään valoon. Hän oli lähes 2-metriä pitkä, reisiin asti ulottuvaan nahkatakkiin pukeunut mies. Mustat lasit ja pitkät hiukset piilottivat hänen kasvonsa, enkä tunnistanut niitä. Olin nähnyt kuvan jokaisesta merkittävästä petturista. He olivat ainoita, joilla saatoin kuvitella olevan voimaa vangita palvelijani. Nostin aseeni ja painoin liipaisinta. Click! Mitään ei tapahtunut. Kuulin hänen vahingoniloisen naurunsa. Näin välähdyksen, jota seurasi pimeys.
Mies katseli hetken maassa makaavaa päätöntä ruumista, pyyhki valuvan verivanan miekastaan, avasi ikkunan ja poistui huoneistosta.
LUKU 2: Moottoritie
Katselin vielä hetken tytön kaunista, alastonta vartaloa. Hän oli vielä sikeässä unessa. Arvioin että hän heräisi vasta parin tunnin kuluttua. Nukutusaine, jota laitoin illalla hänen juomaansa pitäisi hänet unessa tarpeeksi pitkään Sillä välin ehdin poistua paikalta ilman turhia selityksiä. Rakastan toki naisia. Heidän tuoksuaan, hekumaa jonka tunnen heidän vartalonsa värinässä. Arvolleni vain ei ole sopivaa pitää yhteyttä näihin pikkukaupunkien nuoriin tyttöihin. Joskus olen joutunut selittelemään pikaista lähtöäni ja olen todennut helpommaksi vain jättää heidät nukkumaan. Tyytyväistä unta. Nauttineena ja hyvin levänneenä hän herää sängystään yksin. Jätin hänelle lyhyen viestin: "Kiitos yöstä, ymmärrät varmaan, ettemme voi olla enää yhteydessä. Maksoin motellin laskun ja siirsin tilillesi tarpeeksi rahaa kotimatkaasi varten. Terveisin Santiago". Hänelle jää vain hyvä muisto miehestä jota hän ei tavannut enää koskaan.
Astuin ovesta ulos kuumaan ja kuivaan auringonpaisteeseen. Vedin vetoketjun kiinni, painoin ajokypärän päähän ja kävelin moottoripyörälleni. Kypäräni visiirille valui tietoja sijainnista, moottorin tilasta ja tunsin pehmeän värinän sisälläni vanhan polttomoottorin herätessä. Käänsin pyörän kohti moottoritietä ja suljin ajotietokoneen. Nuoret liikemiesten pojat, joilla on varaa samanlaisiin pyöriin eivät yleensä vaivaudu opettelemaan näillä ajamista. Pelkkiä status symboleja lapsilla, jotka ovat saaneet liikaa pelkällä hyvällä onnella. Itse en pidä ajotietokoneesta. Liian helppoa. Haluan tuntea voiman jalkojeni välissä. Tien pienet virheet ja vallantunteet, jonka saan rautaisen hevoseni hallitsemisesta.
Olin palaamassa Murdochin valtakunnan rajaseudulta. Halusin henkilökohtaisesti seurata valmisteluja, jotka tehtiin viimeisimmän salakuljettajan lähtiessä ylittämään sotatoimialuetta. Rutiinia. Ei. Olen nähnyt lukuisia kertoja kun salakuljettajamme lähtevät kohti Läntistä Vyöhykettä. Unelmien valtakuntaa, jota en tunne kodikseni. Tämä on minun kotini. Täällä saan vapauteni. En ole aikoihin ollut seuraamassa alaisteni työtä. Tiedän jo ulkoa heidän toimintatapansa, eikä minun enää tarvitse olla paikalla. Alipäälliköt hoitavat valvonnan. Tällä kertaa tekeillä on kuitenkin jotain paljon tärkeämpää. Tavallinen salakuljettaja. Tavallinen lasti. Jotain ylimääräistä. Istutimme uudenlaisen lähettimen salakuljettajan verenkiertoon. Heidän ei pitäisi tunnistaa sitä ja se voi olla ensimmäinen askeleemme kohti heidän päämajaansa. Heidän suurimpia salaisuuksiaan.
Kypäräni visiiriin hyppää varoitus. Rhaalilaisia. Maantierosvoja, jotka piinaavat mahtavan valtakuntamme pitkiä, kuumia ja autioita maanteitä. Maanteitä joita rakastan. Niiden yksinäistä, karua maisemaa. Maisemaa jossa sydämeni on levollinen. Normaalisti olisin varmasti ajanut suoraan heidän asettamaansa väijytykseen. Repinyt kaksi noista surkimuksista palasiksi ja lähettänyt kolmannen kertomaan heimolle heidän kohtalosta. Ei tänään. Olin jo valmiiksi väsynyt pitkästä matkasta. Edes edellisen yön suloinen tyttö ei ollut saanut oloani levolliseksi. Tämä oli liian tärkeää. Tein helpon ratkaisun. Tiedän että heidän skannerinsa eivät olleet vielä huomanneet minua. Käänsin pyörän pois tieltä, käynnistin ajonvakautuksen ja kiersin heidät sopivan etäisyyden päästä. Käskin satelliittimme ottaa heistä kuvan, sekoittaa heidän surkeat apuohjelmansa ja lähetin lähimmälle partiolle käskyn ottaa heidät kiinni. 7 minuutin kuluttua tuo säälittävä apinalauma näkisi viimeisen kerran auringonvaloa. En antanut ajatuksen vaivata enempää itseäni. Käänsin pyörän takaisin tielle ja jatkoin matkaa.
Tunsin lähestyvän suurkaupungin. Valtakuntamme pääkaupunki. Ylhäinen, ruman betoninen ja harmaa, mutta minun silmissäni kaunis. En pidä Läntisen Valtakunnan lasipalatseista. Niiden kirkkaus häiritsee minua. Pidän enemmän varjoista, hämärästä ja sekasorrosta. Käänsin autopilotin päälle ja seurailin ympärilläni viliseviä ihmisiä. Tavallinen päivä. Ei mitään erikoista. Kukaan kadulla kävelevistä ei tiennyt, eikä tulisi tietämään vielä pitkään aikaan sitä, mitä oli tapahtumassa. Tapahtumaketju oli käynnistynyt. Nyt vain pitää odottaa.
Päämajamme, heimoni massiivisen palatsin edessä, pysäköin pyöräni. Kävelin sisään suuresta pääovesta ja kaksi vartijaa tervehtivät minua heimomme käsimerkillä. He tunsivat kasvoni ja tämä oli heille kunnia. Astuin sisään pääaulaan. Rauhallista ja hiljaista. Vain muutama kiireisen näköinen virkamies käveli aulan halki. Tervehti minua ja jatkoi matkaa. Hissi odotti jo alhaalla ja vei minut omaan huoneistooni. Huomasin jo aulaan astuessani, että olin saanut viestin. En avannut sitä vielä.
Vihdoin, oma huoneistoni. Suosikkimusiikkiani, biisi, joka sopi tunnetilaani. Olin hermostunut, joten halusin aggressiivista musiikkia. Se rauhoitti pulssini ja pyysin viestin olohuoneeni seinän kokoiselle näytölle. Video pyörähti käyntiin. Se oli isältäni. Tiesin viestin lähettäjän ilman tarkistamista. Kenelläkään muulla ei ollut oikeutta lähettää minulle viestiä. Ei nyt. Viesti sisälsi pari tavallista kohteliaisuutta ja tiedon, jota odotin. Salakuljettaja oli jäänyt kiinni ja on tällä hetkellä matkalla kohti päämajaa. Ensimmäinen vaihe on takana. Nyt alkaa varsinainen testi. Arkkitehdit aloittavat kuulustelut ja tekevät varmasti kaikkensa, jotta mitään ei jäisi salaisuudeksi. Siksi olimme valinneet salakuljettajaksi aivan tavallisen jääkärin. Ilman ylimääräistä tietoa, hän ei voinut paljastaa mitään. Jos biologiemme luoma uusi lähetin toimisi kuten he olivat luvanneet, niin emme voisi jäädä kiinni.
Vajosin toiveikkaana ja väsyneenä nojatuoliini. Painoin silmäni kiinni ja annoin musiikin tuudittaa minut uneen.
Astuin ovesta ulos kuumaan ja kuivaan auringonpaisteeseen. Vedin vetoketjun kiinni, painoin ajokypärän päähän ja kävelin moottoripyörälleni. Kypäräni visiirille valui tietoja sijainnista, moottorin tilasta ja tunsin pehmeän värinän sisälläni vanhan polttomoottorin herätessä. Käänsin pyörän kohti moottoritietä ja suljin ajotietokoneen. Nuoret liikemiesten pojat, joilla on varaa samanlaisiin pyöriin eivät yleensä vaivaudu opettelemaan näillä ajamista. Pelkkiä status symboleja lapsilla, jotka ovat saaneet liikaa pelkällä hyvällä onnella. Itse en pidä ajotietokoneesta. Liian helppoa. Haluan tuntea voiman jalkojeni välissä. Tien pienet virheet ja vallantunteet, jonka saan rautaisen hevoseni hallitsemisesta.
Olin palaamassa Murdochin valtakunnan rajaseudulta. Halusin henkilökohtaisesti seurata valmisteluja, jotka tehtiin viimeisimmän salakuljettajan lähtiessä ylittämään sotatoimialuetta. Rutiinia. Ei. Olen nähnyt lukuisia kertoja kun salakuljettajamme lähtevät kohti Läntistä Vyöhykettä. Unelmien valtakuntaa, jota en tunne kodikseni. Tämä on minun kotini. Täällä saan vapauteni. En ole aikoihin ollut seuraamassa alaisteni työtä. Tiedän jo ulkoa heidän toimintatapansa, eikä minun enää tarvitse olla paikalla. Alipäälliköt hoitavat valvonnan. Tällä kertaa tekeillä on kuitenkin jotain paljon tärkeämpää. Tavallinen salakuljettaja. Tavallinen lasti. Jotain ylimääräistä. Istutimme uudenlaisen lähettimen salakuljettajan verenkiertoon. Heidän ei pitäisi tunnistaa sitä ja se voi olla ensimmäinen askeleemme kohti heidän päämajaansa. Heidän suurimpia salaisuuksiaan.
Kypäräni visiiriin hyppää varoitus. Rhaalilaisia. Maantierosvoja, jotka piinaavat mahtavan valtakuntamme pitkiä, kuumia ja autioita maanteitä. Maanteitä joita rakastan. Niiden yksinäistä, karua maisemaa. Maisemaa jossa sydämeni on levollinen. Normaalisti olisin varmasti ajanut suoraan heidän asettamaansa väijytykseen. Repinyt kaksi noista surkimuksista palasiksi ja lähettänyt kolmannen kertomaan heimolle heidän kohtalosta. Ei tänään. Olin jo valmiiksi väsynyt pitkästä matkasta. Edes edellisen yön suloinen tyttö ei ollut saanut oloani levolliseksi. Tämä oli liian tärkeää. Tein helpon ratkaisun. Tiedän että heidän skannerinsa eivät olleet vielä huomanneet minua. Käänsin pyörän pois tieltä, käynnistin ajonvakautuksen ja kiersin heidät sopivan etäisyyden päästä. Käskin satelliittimme ottaa heistä kuvan, sekoittaa heidän surkeat apuohjelmansa ja lähetin lähimmälle partiolle käskyn ottaa heidät kiinni. 7 minuutin kuluttua tuo säälittävä apinalauma näkisi viimeisen kerran auringonvaloa. En antanut ajatuksen vaivata enempää itseäni. Käänsin pyörän takaisin tielle ja jatkoin matkaa.
Tunsin lähestyvän suurkaupungin. Valtakuntamme pääkaupunki. Ylhäinen, ruman betoninen ja harmaa, mutta minun silmissäni kaunis. En pidä Läntisen Valtakunnan lasipalatseista. Niiden kirkkaus häiritsee minua. Pidän enemmän varjoista, hämärästä ja sekasorrosta. Käänsin autopilotin päälle ja seurailin ympärilläni viliseviä ihmisiä. Tavallinen päivä. Ei mitään erikoista. Kukaan kadulla kävelevistä ei tiennyt, eikä tulisi tietämään vielä pitkään aikaan sitä, mitä oli tapahtumassa. Tapahtumaketju oli käynnistynyt. Nyt vain pitää odottaa.
Päämajamme, heimoni massiivisen palatsin edessä, pysäköin pyöräni. Kävelin sisään suuresta pääovesta ja kaksi vartijaa tervehtivät minua heimomme käsimerkillä. He tunsivat kasvoni ja tämä oli heille kunnia. Astuin sisään pääaulaan. Rauhallista ja hiljaista. Vain muutama kiireisen näköinen virkamies käveli aulan halki. Tervehti minua ja jatkoi matkaa. Hissi odotti jo alhaalla ja vei minut omaan huoneistooni. Huomasin jo aulaan astuessani, että olin saanut viestin. En avannut sitä vielä.
Vihdoin, oma huoneistoni. Suosikkimusiikkiani, biisi, joka sopi tunnetilaani. Olin hermostunut, joten halusin aggressiivista musiikkia. Se rauhoitti pulssini ja pyysin viestin olohuoneeni seinän kokoiselle näytölle. Video pyörähti käyntiin. Se oli isältäni. Tiesin viestin lähettäjän ilman tarkistamista. Kenelläkään muulla ei ollut oikeutta lähettää minulle viestiä. Ei nyt. Viesti sisälsi pari tavallista kohteliaisuutta ja tiedon, jota odotin. Salakuljettaja oli jäänyt kiinni ja on tällä hetkellä matkalla kohti päämajaa. Ensimmäinen vaihe on takana. Nyt alkaa varsinainen testi. Arkkitehdit aloittavat kuulustelut ja tekevät varmasti kaikkensa, jotta mitään ei jäisi salaisuudeksi. Siksi olimme valinneet salakuljettajaksi aivan tavallisen jääkärin. Ilman ylimääräistä tietoa, hän ei voinut paljastaa mitään. Jos biologiemme luoma uusi lähetin toimisi kuten he olivat luvanneet, niin emme voisi jäädä kiinni.
Vajosin toiveikkaana ja väsyneenä nojatuoliini. Painoin silmäni kiinni ja annoin musiikin tuudittaa minut uneen.
LUKU 1: Salakuljettaja
Seison risteyksessä katsellen rakennusta, johon tiedän astuvani 2 minuutin kuluttua. Laseihini virtaa asunnon pohjapiirros. Ihmiset liikkuvat vihreinä pisteinä rakennuksessa. Pienellä keskittymisellä voin tunkeutua 7 kerroksessa olevan asunnon nro 53 asukkaan tietokantaan. Hänen palvelijansa on valppaana, mutta tiedän ettei se huomaa että tarkkailen hänen isäntäänsä. Mies on juuri tilannut aamupalaa ja valmistautuu tapaamiseen. Tapaamiseen, jota hän ei ikinä tule näkemään. Teen vielä nopean kartoituksen kerrostalossa olevista henkilöistä. Ei mitään epäilyttävää. Minkään ei pitäisi mennä pieleen.
Palvelijani ilmoitti jo valmiiksi talon hovimestarille, mitä reittiä kuljen. Minun ei siten tarvitse pysähtyä ilmoittautumaan. Voin vapaasti kävellä ovista ja pääsen pysähtymättä suoraan seitsemännessä kerroksessa olevan asunnon ovelle. Pyyhkäisen oikealla kädelläni kevyesti ilmaa ja ovi aukenee. Mies tyhjentää juuri samalla hetkellä viimeisen lorauksen kahvistaan, jonka tiesin hänen tilanneen. Samassa hän kääntää vaistomaisesti kasvonsa minua kohti. Hämmennys valtaa hänen kasvonsa. "Mitäh?" -hän sanoo. "K-kuinka ihmeessä sinä...". Lause katkeaa kesken, kun äkkiä valo katoaa huoneesta. Lasini siirtyvät samalla hetkellä pimeänäkö tilaan. Silmäni tottuvat hetkessä uuteen kuvaan huoneesta. Olen tottunut siihen. Mies pyörittelee päätään ja näyttää etsivän jotain tuolin selkänojalla olevan takin taskusta. Sensorini ilmoittavat, että siellä on hänen tunnisteeton aseensa. Normaalisti se näyttäisi aivan tavalliselta luvalliselta käsitainnuttimelta, mutta saan välittömästi tiedon, ettei sitä ole rekisteröity oikeilla tiedoilla järjestelmään. Todennäköisesti se on myös huomattavasti normaalia tehokkaampi ja siksi täydellä varauksella kuolettava. Salakuljettajien suosikki. Samaan aikaan, kun olen käynyt tilannetta läpi ajatuksissani, olen jo ottanut kaksi askelta kohti miestä. Kevyt lyönti hänen suojaamattomaan niskaansa tainnuttaa hänet. En edes muista, milloin olisin viimeksi epäonnistunut. Hänestä ei ollut vastusta. Mies pyörähtää lattialle. Minulla on nyt n.5 minuuttia aikaa, kunnes hän alkaa hiljalleen herätä ja pystyy uudelleen vastarintaan. Se riittää mainiosti. Nostan miehen olkapäilleni ja kävelen kohti avautuvaa ovea.
"Hei, Alex" -tarjoilijan pukuun naamioitunut ystäväni sanoo ja työntää tarjoiluvaunun oven eteen. "Sinulla lienee jotain mitä olen tullut hakemaan." -hän jatkaa. Työnnän miehen kärryihin, jonka jälkeen ystäväni jatkaa matkaansa kohti hissiä. Tiedän että mies on alle kolmessa minuutissa sidottuna istumassa autossa, joka juuri saapui henkilökunnan käytössä olevalle sivuovelle. Käännyn itse takaisin huoneistoon ja käyn nopeasti keräämässä miehen jälkeensä jättämät esineet.
Oven edessä odottaa tyhjä auto. Avaan oven ja istun autoon. Reitti on jo merkitty valmiiksi, mutta teen siihen pienen päivityksen. Varaan pöydän suosikkiketjuni ravintolasta, joka on matkan varrella. "Mikä maistuisi herralle tänään?" -palvelijani kysyy. "Kalaa, kiitos!" -vastaan takaisin. Tiedän käskyn menneen perille ja vaivun takaisin ajatuksiini. Tiedän että mies on oikea ja kollegani ovat jo kohta kuulustelemassa häntä. Silti pieni epäilys vaivaa minua. Salakuljetusrengas johon hän kuuluu on jo käytännössä kiinni, mutta aivan kuin emme olisi huomanneet jotain. Ehkä asia vielä valkenee. Käännän radiota kovemmalle ja painan silmäni kiinni.
Auto pysähtyy Walthersin eteen ja astun sisään ravintolaan. Pöytäni on jo katettu ja tuttu tarjoilija tulee hymyillen tarjottimen kanssa tuomaan tilaukseni. Ystävällinen tervehdys, hymy ja tavanomaiset kohteliaisuudet. Tiedämme molemmat, että minulla on jo kaikki tarvitsemani, enkä yleensä ole erityisen puhelias lounasaikaan. Höyryävä annos kalaa, wokattuja vihanneksia, riisiä ja tulinen itämainen kastike. Palvelijani tietää mistä tykkään. Ruoka on täydellistä ja tiedän että se sisältää kaiken tarvitsemani ravinnon. Voisin tarkistaa veriarvoni ja verrata annoksen ravintopitoisuudet. Olen aterian jälkeen taas monta tuntia täydellisessä kunnossa.
Nuori hätkähdyttävä nainen astuu ravintolaan. Vilkaisen häntä huomaamattomasti ja katseemme kohtaavat. Tunnen nämä kasvot. Nuo kauniin vihreät silmät, pienen hymykuopan vasemmassa poskessa. Tiedän jopa siitä pienestä arvesta, joka on hänen vasemmassa reidessään. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Tiedän ettei kukaan muu tunne häntä yhtä hyvin. Huomaan pienen pilkahduksen hänen silmissään ja vienon mutta piilotetun hymyn. Emme sano toisillemme mitään. Tiedämme molemmat sen. Ei täällä. Jatkan ruokailuani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nuori kaunis nainen vain saapui ravintolaan ja tiedän että jokainen ravintolassa oleva mies huomasi sen.
Hetken kuluttua huomaan että minulle on lähetetty yksityisviesti. Arvaan jo valmiiksi lähettäjän. En odottanu viestiä keneltäkään. "Tänään illalla, klo 18:15. Varaan kalenteristasi pari tuntia?" -lähettäjä: Kimberly. Kuittaan merkinnän kalenteriini ja vilkaisen ravintolassa istuvaa tyttöä. Silmämme kohtaavat jälleen ja vieno hymy nousee molempien poskille. Ajatukseni harhailevat iltaan ja mielikuvituksessani käyn hitaasti läpi kaikki vaiheet ennen. Jokainen pieni uurre hänen vartalossaan. Arpi reidessä... Viimeistelen ateriani ja poistun ravintolasta. Auto jolla liikuin jo aiemmin kurvaa ravintolan edustalla olevalle parkkikaistalle. Istun kyytiin ja suuntaan kohti Adrian Cityn pääkonttoria.
Palvelijani ilmoitti jo valmiiksi talon hovimestarille, mitä reittiä kuljen. Minun ei siten tarvitse pysähtyä ilmoittautumaan. Voin vapaasti kävellä ovista ja pääsen pysähtymättä suoraan seitsemännessä kerroksessa olevan asunnon ovelle. Pyyhkäisen oikealla kädelläni kevyesti ilmaa ja ovi aukenee. Mies tyhjentää juuri samalla hetkellä viimeisen lorauksen kahvistaan, jonka tiesin hänen tilanneen. Samassa hän kääntää vaistomaisesti kasvonsa minua kohti. Hämmennys valtaa hänen kasvonsa. "Mitäh?" -hän sanoo. "K-kuinka ihmeessä sinä...". Lause katkeaa kesken, kun äkkiä valo katoaa huoneesta. Lasini siirtyvät samalla hetkellä pimeänäkö tilaan. Silmäni tottuvat hetkessä uuteen kuvaan huoneesta. Olen tottunut siihen. Mies pyörittelee päätään ja näyttää etsivän jotain tuolin selkänojalla olevan takin taskusta. Sensorini ilmoittavat, että siellä on hänen tunnisteeton aseensa. Normaalisti se näyttäisi aivan tavalliselta luvalliselta käsitainnuttimelta, mutta saan välittömästi tiedon, ettei sitä ole rekisteröity oikeilla tiedoilla järjestelmään. Todennäköisesti se on myös huomattavasti normaalia tehokkaampi ja siksi täydellä varauksella kuolettava. Salakuljettajien suosikki. Samaan aikaan, kun olen käynyt tilannetta läpi ajatuksissani, olen jo ottanut kaksi askelta kohti miestä. Kevyt lyönti hänen suojaamattomaan niskaansa tainnuttaa hänet. En edes muista, milloin olisin viimeksi epäonnistunut. Hänestä ei ollut vastusta. Mies pyörähtää lattialle. Minulla on nyt n.5 minuuttia aikaa, kunnes hän alkaa hiljalleen herätä ja pystyy uudelleen vastarintaan. Se riittää mainiosti. Nostan miehen olkapäilleni ja kävelen kohti avautuvaa ovea.
"Hei, Alex" -tarjoilijan pukuun naamioitunut ystäväni sanoo ja työntää tarjoiluvaunun oven eteen. "Sinulla lienee jotain mitä olen tullut hakemaan." -hän jatkaa. Työnnän miehen kärryihin, jonka jälkeen ystäväni jatkaa matkaansa kohti hissiä. Tiedän että mies on alle kolmessa minuutissa sidottuna istumassa autossa, joka juuri saapui henkilökunnan käytössä olevalle sivuovelle. Käännyn itse takaisin huoneistoon ja käyn nopeasti keräämässä miehen jälkeensä jättämät esineet.
Oven edessä odottaa tyhjä auto. Avaan oven ja istun autoon. Reitti on jo merkitty valmiiksi, mutta teen siihen pienen päivityksen. Varaan pöydän suosikkiketjuni ravintolasta, joka on matkan varrella. "Mikä maistuisi herralle tänään?" -palvelijani kysyy. "Kalaa, kiitos!" -vastaan takaisin. Tiedän käskyn menneen perille ja vaivun takaisin ajatuksiini. Tiedän että mies on oikea ja kollegani ovat jo kohta kuulustelemassa häntä. Silti pieni epäilys vaivaa minua. Salakuljetusrengas johon hän kuuluu on jo käytännössä kiinni, mutta aivan kuin emme olisi huomanneet jotain. Ehkä asia vielä valkenee. Käännän radiota kovemmalle ja painan silmäni kiinni.
Auto pysähtyy Walthersin eteen ja astun sisään ravintolaan. Pöytäni on jo katettu ja tuttu tarjoilija tulee hymyillen tarjottimen kanssa tuomaan tilaukseni. Ystävällinen tervehdys, hymy ja tavanomaiset kohteliaisuudet. Tiedämme molemmat, että minulla on jo kaikki tarvitsemani, enkä yleensä ole erityisen puhelias lounasaikaan. Höyryävä annos kalaa, wokattuja vihanneksia, riisiä ja tulinen itämainen kastike. Palvelijani tietää mistä tykkään. Ruoka on täydellistä ja tiedän että se sisältää kaiken tarvitsemani ravinnon. Voisin tarkistaa veriarvoni ja verrata annoksen ravintopitoisuudet. Olen aterian jälkeen taas monta tuntia täydellisessä kunnossa.
Nuori hätkähdyttävä nainen astuu ravintolaan. Vilkaisen häntä huomaamattomasti ja katseemme kohtaavat. Tunnen nämä kasvot. Nuo kauniin vihreät silmät, pienen hymykuopan vasemmassa poskessa. Tiedän jopa siitä pienestä arvesta, joka on hänen vasemmassa reidessään. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Tiedän ettei kukaan muu tunne häntä yhtä hyvin. Huomaan pienen pilkahduksen hänen silmissään ja vienon mutta piilotetun hymyn. Emme sano toisillemme mitään. Tiedämme molemmat sen. Ei täällä. Jatkan ruokailuani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nuori kaunis nainen vain saapui ravintolaan ja tiedän että jokainen ravintolassa oleva mies huomasi sen.
Hetken kuluttua huomaan että minulle on lähetetty yksityisviesti. Arvaan jo valmiiksi lähettäjän. En odottanu viestiä keneltäkään. "Tänään illalla, klo 18:15. Varaan kalenteristasi pari tuntia?" -lähettäjä: Kimberly. Kuittaan merkinnän kalenteriini ja vilkaisen ravintolassa istuvaa tyttöä. Silmämme kohtaavat jälleen ja vieno hymy nousee molempien poskille. Ajatukseni harhailevat iltaan ja mielikuvituksessani käyn hitaasti läpi kaikki vaiheet ennen. Jokainen pieni uurre hänen vartalossaan. Arpi reidessä... Viimeistelen ateriani ja poistun ravintolasta. Auto jolla liikuin jo aiemmin kurvaa ravintolan edustalla olevalle parkkikaistalle. Istun kyytiin ja suuntaan kohti Adrian Cityn pääkonttoria.
Oman seedin ja blogin avaaminen
Avasin nyt novellisarjalle ja sen ideoinnille oman blogin. Parempi näin. Kokonaisuus on liian suuri ja hajanainen liitettäväksi muualle. Tänne voin liittää myös pelin ideoimisen.
Tunnisteina käytän aluksi lukuja sekä suunnittelua, etc...
Tunnisteina käytän aluksi lukuja sekä suunnittelua, etc...
Tilaa:
Kommentit (Atom)